Joulutervehdys

Suomi - Australia

Reilu kolme vuotta takana, montako edessä??? Siinä kysymys mitä olemme Ninan kanssa pohtineet kerran jos toisenkin, ja mihin ei ole aikomustakaan vastata tässä kirjoituksessa, ja toisaalta ei minulla olisi siihen edes vastausta. Hyviä ja huonoja puolia löytyy molemmista maista, mutta mikä on hyvää ja mikä on huonoa.

Kahdenkäden sormissa on ne kerrat kun olen pistänyt pitkät housut jalkaani näiden kolmen vuoden aikana, muutama arvokas juhla, ja parit työhaastattelut. Täytyy myöntää, että viihdyin shortseissa oikein hyvin, ajatus koleista ja kosteista marras-, joulukuun aamuista Suomessa ei houkuttele. Talvi on upeaa ja hienoa aikaa, mutta nykysuomessa (viime talvea lukuun ottamatta) kunnon lumiset ja muutaman asteen pakkaset ovat harvassa. Suomen kesä on kauneinta mitä maailmasta löytyy, sopivasti lämmintä, valoisaa ympäri vuorokauden, kaikki vihreää ja kukoistaa. Se on jotain mitä todella kaipaan. Miten se on täällä? 10 kuukautta vuodessa on loistavat kelit, ja kaksi kuukautta on liian kuumaa ja kosteaa. Onneksi takapihalla on uima-allas missä voi käydä vilvoittelemassa tarpeen tullen. Iso miinus tulee vuodenaikojen vaihtelusta, sellaista täällä ei varsinaisesti löydy. Ei ainakaan samanlaista mitä se on Suomessa, vuodenaikojen värikirjo on upeaa katseltavaa.

Ei ole päivää etten miettisi vanhoja kavereita. Haikailen niitä kesäviikonloppuja mökillä muutaman kaljakorin ja hyvien ystävien kanssa. Rentoa oleskelua aamusta iltaan saunoen ja fiilistellen. Ne lukuisat kaljailut Jokisipilän kellarissa aamuyön tunteina saunoen ja maailmaa parantaen. Niitä kavereita joiden kanssa ei aina edes tarvitse kertoa miltä tuntuu kun ne jo ymmärtää mikä on vikana ja missä mennään. Olen maailman huonoin kirjoittaja, mutta ei päivää etten miettisi mitä teille kuuluu. Totta kai täällä on tullut uusia kavereita ja muodostunut hyviä ystävyyssuhteita, mutta ei se tule koskaan olemaan samanlaista. Vuosien aikana tehdyt niin hyvät kuin pahat, on lujittaneet jotkut suhteet niin syvälle, ettei samanlaista uutta synny kolmessa vuodessa, ei edes kymmenessä.

Englannin kielen kanssa on oppinut elämään, ja se sujuukin kohtalaisen mukavasti. Mutta ei päivää etten miettisi miten jonkun asian olisi voinut sanoa paremmin, rikkaasta kielestä ei meikäläisen kannata nyt edes haaveilla. Soutukielellä pystyn puhumaan ja kirjoittamaan sujuvasti melkein loputtomiin, mutta kun mennään arkipäiväisiin asioihin, kieli muuttuu hyvin kömpelöksi ja yksinkertaiseksi. Täytyy myöntää, että meikäläinen ei ole syntynyt kieliopillisten tähtien alla, taitaa toi matematiikka olla edelleen meikäläisen vahvuus.

Kun herätyskellosi soi noin 4:30 tai joskus jopa aikaisemmin, ja koskaan ei ole tullut sellaista oloa että ei nyt, on todella iso juttu. Totta kai on aamuja jolloin väsyttää todella paljon, mutta silti hyvin mielin nousen ylös ja lähden töihin. Työ joka ei tunnu aina edes työltä, on vaakakupissa todella painava asia. Tykkäsin todella työstäni opettajana, kuusi vuotta Sauvossa olivat todella kivaa aikaa. Mutta silti on myönnettävä, että nyt olen unelma työssäni. Kaksi asiaa menee miinuksen puolelle, toinen on työajat ja toinen ei varsinaisesti liity työhön muuten kuin tilojen puolesta. Olen aina nauttinut käsillä tekemisestä, ja Sauvossa pystyin sulkeutumaan puuntyöstökoneiden keskellä ja sain tehdä käsilläni milloin mitäkin.

Ruisleipä on aivan pakko mahduttaa tähän kirjoitukseen. Se on asia mitä varmasti suurin osa ihmisistä ei osaa kaivata ennen kuin on ollut ilman ruisleipää riittävän kauan. Muutamat Suomivieraat ovat tuoneet kassillisen ruisleipää tullessaan, ja sitä on nautittu täydellä sydämellä. Mutta kun ne ovat loppuneet niin turha haikailla uuden leivän perään, täältä ei sellaista saa.

Siinä muutamia pohdintoja näin julkisestikin siitä mitä maahanmuuttajan pääkopassa liikkuu ja kohtalaisen usein. Nyt kolmen vuoden jälkeen ensimmäisen kerran on mahdollisuus päästä näkemään ja kokemaan se vaakakupin toinenkin puoli oikein läheltä. Lentokoneemme laskeutuu Helsinki-Vantaan kentälle 15.12. puolen päivän aikaan. Siitä seuraavat viisi viikkoa koko Heinon poppoo liikkuu pitkin eteläsuomea erilaisia elämän mäkiä kurvaillen ja tutkistellen. Itse lennän takaisin reilun viikon muuta perhettä aikaisemmin tammikuun puolivälissä. Toivotaan, että tulee valkoinen joulu.

Ei muuta kuin näkemisiin…

Urheiluhalli

Vuosi sitten kirjoittelin rakennustyömaasta, jonka läpi jouduin kulkemaan päivittäin. Nyt kun uusi poikakausi on aluillaan on tilanne muuttunut, uusi urheiluhalli toimistoineen on valmistunut ja on täydessä käytössä. Urheilutilat ovat olleet käytössä nyt parin kuukauden ajan, mutta minä pääsen vetämään ensimmäiset voima/ergo treenit ensi maanantaina milloin uusi poika kausi potkaistaan liikkeelle.

Kuvan oikeassa reunassa näkyvä matala lisäsiipi on toimistotila, missä kaikilla urheilivastaavilla on oma toimistotila.




Käytäviltä löytyy tauluja missä on kaikkien urheilulajien vuosittaiset kapteenit läpi koulun historian. Urheilussa hyvin menestyneet koulun vanhat oppilaat löytyvät niin ikään käytävien seiniltä. Alakerrasta punttisalin vierestä löytyy näyttäviä palkintokaappeja mihin on koottu huomattava määrä pokaaleita ja muita palkintoja.


Punttisali on vaikuttava, tila on moninkertainen verrattuna aikaisempaan. Tila on jaettu osiin helpottamaan valvontaa ja valmennusta. Etuosassa on pelkkä matto, missä tapahtuu keskivartaloharjoittelu ja venyttelyt. Etuosa on tarkoitettu myös uusille oppilaille, ensimmäisen vuoden voimaharjoittelijat kehittävät oman kehon avulla liikeratoja ja perusvoimatasoja. Kun taidot kehittyvät heidät ohjataan salissa eteenpäin itse punttien luokse. VOimaharjoittelu ohjelma on 15 tasoinen kehityskaari. Muistaakseni tasolla 6 aloitetaan tekemään rinnallevetoa, tasolla 8 tempausta. Ennen tasolta toiselle siirtymistä joutuu antamaan näytteen taidoistaan. Seuraava taso tuo mukanaan uusia liikkeitä, joten jos taidot eivät ole riittäviä seuraavalle tasolle jatketaan vanhalla kunnes voidaan varmasti todeta, ettei ole loukkaantumisriskiä vaativimmilla liikkeillä.



Lasiseinällä on erotettuna iso tila mistä löytyy 16 ergoa ja 16 pyörää. Uusi tila mahdollistaa nyt sujuvasti noin kolmenkymmenen pojan yhtä aikaisen harjoittamisen. Ergo treenit saavat uudenlaista potkua kun nyt ergovedon loputtua voi hypätä pyörän selkään ja tehdä kevyttä palautumista pyöräillen kunnes uusi veto alkaa :)




Viimeiseksi kuva uudenlaisesta (minä en ole ennen nähnyt) soutulaitteesta. Soutulaitteessa kädensijat liikkuvat erikseen, ja ne mahdollistavat pienen sivuttisen liikkeen, mikä omalta osalta pakottaa kontrolloimaan liikettä enemmän. Ja toisaalta sivuttainen liike mahdollistaa liikkeen viemisen hiukan pidemmälle, melkein ohi kehon. Varsinaista käyttökokemusta poikien kanssa ei vielä ole, mutta omat kokeilut olivat erittäin positiivisia. Nähtäväksi jää auttaako laite myös soutamaan lujempaa...

Tyttökausi

Uusi työ ja uudet haasteet ovat pitäneet omat päiväni hyvin kiireisinä. Aloittaessani uuden työn tiesin sen olevan uudenlainen haaste, joka tulisi työllistämään normaalia enemmän. Mutta todellisuus olikin jotain paljon enemmän. Kahden ensimmäisen kuukauden aikana pistin käytännössä kaiken uusiksi. Asioita voi tehdä monella tapaa, mutta miten asiat oli hoidettu uudessa työpaikassani aikaisemmin, ei toiminut. Kaikki toiminta oli kaoottista, kaikenlainen suunnitelmallisuus puuttui, mikä taas heijasti urheilijoiden tasoon. Isoin haaste oli luoda toimiva treeniohjelma eri-ikäisille tytöille huomioiden heidän suhteellisen alhainen lähtötaso. Olen tehnyt nousujohteisen suunnitelman seuraavalle kolmelle vuodelle, kolmantena vuonna uskoisin tyttöjen olevan valmis toteuttamaan ohjelmaa mikä vaaditaan voittaja joukkueilta.

Kauden alussa osallistuin ensimmäiseen Support Groupin kokoukseen. Valmistelin huolella esitelmän miten haluan hommaa viedä eteenpäin, vastaanotto oli hyvin positiivinen. Pidin tärkeänä, että tuon esille oman näkemykseni soudusta ja sen haasteista. Aloitin esitelmäni kysymyksellä: What is Rowing?

- Physical challange – power & endurance

- total body work

- teamwork

- competition

- discipline

- commitment

- balance & concentration

- graceful, rhythmic & elegant

- powerful, intense & aggressive

Ohjelma tulisi tavoittelemaan menestystä joka tasolla, tarkoittaa koulusoudussa 13 vuotiaista 17 vuotiaisiin. Ohjelman tavoite on kehittää yksilöitä, jotka toimivat isona ryhmänä. Voittaminen, häviäminen, tavoitteen asettelu, saavutukset ja palkinto ovat perus askeleet henkilökohtaiselle kehitykselle. ”I am responsible for the results I get…”. Se on motto, mitä yritän viedä eteenpäin; valmentajat auttavat saavuttaman asetettuja tavoitteita, mutta yksilöt tekevät sen työn.

Soutajien arvostus koulussa oli lähes nolla. Iso haaste tälle kaudelle oli nostaa soutajien arvostus ylös, positiivinen kuva soudusta lisäisi muiden oppilaiden kiinnostusta lajia kohtaan. Menestys kilpailuissa auttaisi luomaan ulkoista kuvaa positiivisemmaksi, mikä omalta osaltaan herättäisi ulkopuolisten kiinnostusta koulusta ja mahdollisuutta saada koulun ulkopuolisia sponsoreita.

Esitelmän tässä vaiheessa kohtasin monia kysymyksiä, tärkeimpänä – keinot?

- hyvät valmentajat ja hyvä valmentajakoulutus

- yhteistyö eri ryhmien kesken

- laadukas harjoittelu ja kilpaileminen

- kommunikointi eri sidosryhmien välillä

- menestyvän soutuohjelman ”ainesosat”

Viimeisen kohdan alla listasin 12 alakohtaa, jotka ovat mielestäni menestyvän soutuohjelman aineosat. Rakkaat soudun ystävät all aroud, laita kommenttina sinun mielestäsi tärkeät aineosat. Julkaisen oman listani vertailuna kommenteillesi myöhemmin.

Sain kuuntelijat taakseni, ja se tiesi mahdollisuutta kaluston uusimiseen. Kauden aikana hankimme vajaan neljä uutta pariaironelosta, yhden uuden kasin ja kahdeksan uutta yksikköä. 20 paria uusia airoja nelosiin ja kahdeksan uutta airoa kasiin. Viimeinen vanha vene lähtee vajasta ensi viikolla. Myimme kauden aikana seitsemän vanhaa pariaironelosta ja kymmenen vanhaa yksikköä.

Noilla eväillä lähdimme liikkeelle, harjoittelimme hyvin intensiivisesti jokaisessa ikäryhmässä. Viikko sitten päätimme kautemme Head of the River kisoihin. Tyttökouluja oli mukana kymmenen ja ainoastaan kuusi venekuntaa souti A-finaalissa. Valmistavat kilpailut olivat karsintaa A-finaaliin. Head of the River päivänä kilpaillaan 31 lähdössä, meillä oli venekunta mukana 30 lähdössä. 23 venekuntaa selviytyi A-finaaliin, joista yksi venekunta selviytyi voittajana maaliin. 11 muuta venekuntaa selvitti tiensä TOP 3 , elikkä palkinto pallille.

Omat fiilikseni ensimmäisen kauden jälkeen ovat hyvin positiiviset, saavutimme kauden aikana mitä tavoittelimme. Kolmen vuoden suunnitelman ensimmäinen vaihe on saavutettu, voin hyvin mielin aloittaa poikien kauden ja tavoitella toista perättäistä ykköskasin voittoa.

HOR voiton takana

Muutama viikko sitten istuin alas ja tutkiskelin poikien ykköskasin tekemisiä viimeisen puolen vuoden aikana, elikkä mitä tapahtui ennen ansaittua voittoa. Numeroina homma näytti seuraavalta: 275 tuntia harjoittelua (4.10. – 13.3.), 1889km; 95 kertaa vesillä (9krt 1x, 12krt 2-, 8krt 4+) + kilpailut(16 starttia). 10 kertaa 2 kilsan kisa kasilla, ja 2 kertaa nelosella. Lisäksi ohjelmassa oli 2 kertaa tonnin kisan kasilla. Kaiken tämä lisäksi vedimme harjoituksissa 5 kertaa 2k kisan ilman tahtirajoituksia, ja 5k kisan 7 kertaa rajoitetuilla tahdeilla (22-28). Kuten edeltä näkyy, tänä vuonna panostimme erityisesti kilpailunomaiseen kovuuteen. Kovuus olikin yksi valttikorttimme tänä vuonna.

Valintasysteemi tänä vuonna kuten aikaisempinakin vuosina, oli kahden ajan yhteenlaskettu aika; 2k ergo + n. 1500m yksikkö. Selection trial vedettiin lokakuun lopulla, marraskuun lopulla ja viimeinen tammikuun lopulla. Tämän lisäksi viimeinen 2k ergo tehtiin vielä helmikuun loppupuolella. Viimeinen ergo on lähinnä itseluottamuksen kohottamisveto, oma ennätys muutama viikko ennen pääkilpailua nostaa fiilikset ylös. Toimi erinomaisesti tänäkin vuonna. Ensimmäiset kuukaudet vaihtelin poikien sijaintia veneessä jatkuvasti, esim. kahta poikaa lukuun ottamatta kaikki muut istuivat tahtiairossa vähintään kaksi harjoitusta. Oli viikkoja jolloin jokainen vaihtoi puolta jokaisessa harjoituksessa. Perustelin vaihtoja pojille, että osaamalla molemmat puolet tuplaatte mahdollisuutenne istua ykköskasissa. Tarinassa on puolet totta, todellisuudessa yritin saada pojat miettimään enemmän mitä tai paremminkin miten he soutavat. Vaihtamalla puolta ei voi rutinoitua liiaksi, esim airon kääntäminen tapahtuu ainoastaan sisemmällä kädellä. Kun jatkuvasti vaihtaa puolta, on tosiaankin mietittävä miten homman tekee teknisesti oikein, ja oppimisen alkuvaiheessa on erittäin tärkeää että miettii koko ajan omaa tekniikkaansa.

Kausi oli hyvin erilainen verrattuna aikaisempiin vuosiin. Lopullisesta kokoonpanosta neljä poikaa souti jossain vaiheessa kautta kakkoskasissa. Aikaisempina vuosina ehkä yksi poika on vaihtunut kauden kuluessa, ensimmäisenä vuonna koko kauden oli sama kokoonpano. Kilpailu paikoista ajoi pojat harjoittelemaan astetta aikaisempaa kovempaa, tosin ohjelmakin tänä vuonna oli astetta selvästi kovempi. Harjoittelimme läpi koko kauden ilman sairasteluja, yksi selkä oireili loppukaudesta. Ohjelma oli erittäin kovaa, mutta pariin otteeseen otimme pari askelta taaksepäin ja annoin pojille ylimääräisiä vapaapäiviä. Se on järkevää kun huomaa poikien olevan äärirajoilla fyysisesti. Normaalisti vedän poikien jokaisen harjoituksen, treenataan sitten ergolla, vesillä tai punttisalilla. Juoksulenkitkin yritin olla mukana pyörällä, siinä kohtaa tosin jouduin välillä antamaan periksi, koska usein jouduin vetämään harjoituksia muille pojille samaan aikaan. Jatkuva läsnäolo mahdollistaa erittäin tarkan seurannan ja tarvittavat muutokset on helppo tehdä pikaisestikin.

Kausi oli erittäin nousujohteinen koko puoli vuotta. Joulukuun puolivälissä oli ensimmäiset kisat, joihin emme panostaneet ollenkaan. Kisat olivat kovan leiriviikon päätös. Kaksipäiväiset kisat, joissa soudimme molempina päivinä kaksi kasilähtöä ja yhden neloslähdön. Ensimmäisenä päivänä yritin laittaa kaksi hyvin tasaista nelosta, missä epäonnistuin. Eroa kahden nelosen välillä kertyi lähes kahdeksan sekuntia, ja sijoitukset 2. ja 5. Seuraavana päivänä halusin muodostaa mahdollisimman nopean nelosen, missä onnistuin. Pojat voittivat 3 sekunnin erolla tämän vuoden Australian mestaruuskilpailun nelosen voittajia. Kasikilpailussa HOR kisan kakkonen voitti meidät 10 sekunnilla lauantain finaalissa. En ollut erityisen huolestunut kisan jälkeen, koska me soudimme tahdeilla 32-34 koko kisan. Kun taas kisan voittaja tuli maalilinjan yli tahdilla 40.5, ja muutenkin melkein koko matkan tahdilla 38. Noista lukemista on vaikea kehittyä, toisin kuin meillä.

Kilpailukausi oli niin ikään nousujohteinen. Voitimme yhdeksästä lähdöstä kolme, mutta jokainen voitto tuli erilaisilla taktiikoilla. Voitimme kisan johtaen alusta loppuun, voitimme kisan panostaen keskimmäiseen tonniin ja voitimme kisan vahvan viimeisen 500m ansiosta. Pääkilpailun voitimme keskimmäisen tonnin ansiosta. Näin jälkikäteen analysoiden voin sanoa, että keskimmäinen 1000m oli aina meidän vahvuutemme. Se perustui järkkymättömään uskoon omista vahvuuksista ja pojat omasivat uskomattoman liu’un veneessä, erityisesti keskimmäisen tonnin aikana. Ensimmäiset neljä kuukautta harjoittelusta panostimme siihen, että maksimoimme veneen liu’un alhaisilla tahdeilla, kuitenkin panostaen vedon nopeuteen ja kiihtyvyyteen. Ergotreenit teimme ”normaalia” korkeammilla tahdeilla ja punttiharjoittelu perustui nopeuden ylläpitämiseen.

Ensimmäisten kilpailujen jälkeen olin huolissani, että pojat soutivat liian korkeilla tahdeilla ajankohtaan nähden. Ratkaisuksi muutin veneen välityksiä huomattavasti raskaimmiksi toivoen sen tuovan pakostakin tahdit alas. Tahdit eivät tippuneet nimeksikään, mutta raskaista välityksistä huolimatta pojat pystyivät pitämään vedon nopeana ja he loivat jopa entistä paremman kontrastin vedon ja palautuksen välille. Yleisesti ottaen kilpailu voitetaan keskimmäisen tonnin aikana. Venekunta joka pystyy pitämään parhainta matkavauhtia mahdollisimman taloudellisesti keskimmäisen tonnin aikana, on hyvin vahva loppurutistuksen alkaessa, koska he ovat edelleen fyysisesti ”kunnossa”.

Päätöskilpailua edeltävänä iltana meillä oli ’crew dinner’, missä viimeistelimme taisteluhenkeä ja puhuimme viimeisistä taktiikan muutoksista. Päivällisen jälkeen totesin apuvalmentajalleni, että meidät on todella vaikea voittaa huomenna. Poikien keskittyminen ja taisteluhenki oli niin korkealla, että en ollut vastaavaa nähnyt hetkeen. Ja tiedostaen heidän vahvuudet ja vastustajien heikkoudet, olin erittäin luottavainen tulevan kisan suhteen…

Yhteenvetona kaudesta voin sanoa, että pojat ansaitsivat voiton. Heidän harjoittelunsa oli niin määrätietoista, heidän panostuksensa omaan hyvinvointiin mahdollisti katkeamattoman harjoittelun alusta loppuun. Puoli vuotta harjoittelua yhdeksän 15-17 vuotiaan pojan kanssa ilman yhtään sairauspäivää kertoo totuuden poikien halusta olla paras. Työ palkitsi tekijänsä.

Valmentajan elämää

Aika ajoin on hyvä istahtaa alas miettimään kysymystä: Miksi minä valmennan? Kahden viikon loma tai irtiotto moottoriveneestä ja punttisalista, ja joka aamuisista herätyksistä avaa silmät erilaiseen elämään. Aamupala perheen kanssa, iltapäivisin on mahdollisuus lähteä puistoon pienempien lasten kanssa, iltaisin voi valvoa kun ei tarvitse herätä neljän jälkeen… Mutta kuten kaikessa, se ei ole niin yksiselitteistä koskaan. Pienet pohdiskelut kehittävät omaa persoonaa ja avaavat ikkunan huomaamaan mahdollisia muutoksia omassa motivaatiossa. Motivaatio (MIKSI me teemme jotain) vaikuttaa meidän käytökseen (MITEN me sen teemme), ja sitähän valmentaminen on. Pieni motivaation puutos vaikuttaa käyttäytymiseen negatiivisesti ja se vaikuttaa myös omaan hyvinvointiin. Sama pätee normaaliin työelämäänkin, pieni pohdiskelu avaa useimmiten paljon uusia näkökulmia siihen miten jotain teemme ja ennen kaikkea MIKSI!

Urheilukirjallisuus esittää monenlaisia teorioita ja suosituksia minkälainen on hyvä valmennussuhde. Kaikkien erilaisten teorioiden tavoite on luoda innostava ja tukeva oppimisympäristö. Omasta kokemuksesta voin todeta, että sillä millä tasolla urheilijat kilpailevat ei ole väliä. Jokainen urheilija, oli hän sitten olympiavoittaja tai vasta-alkaja, tarvitsee tukea tekemisiinsä, innostava ja positiivinen ilmapiiri on ainut oikea tie eteenpäin. Rakkaus lajiin, ilo ja intohimo urheiluun tuottavat aina parhaimman tuloksen. Tämä tulos pitää sisällään niin valmentajan hyvinvoinnin kuin kehittyneen urheilija-valmentaja suhteen. Urheilija omaa paremman motivaation, urheilija on tyytyväisempi harjoitteluilmapiiriin ja parasta urheilijan urheilulliset tulokset kehittyvät.

Siinä vaiheessa kun voittaminen tai hyväksytyksi tuleminen nousee syyksi valmentaa, mennään pahasti pieleen. Tämä vaikuttaa kaikkeen erittäin negatiivisesti, sekä valmentajat että urheilijat alkavat kärsiä ja tulokset heikkenevät. Todennäköinen seuraus ajan mittaan on urheilijan tai valmentajan ”burnout”. Tutkimusten mukaan ”burnout” tai ”turnover” on suoraan seurausta motivaation puutteesta. Siksi pienet säännölliset pohdinnat omasta motivaatiosta ja syistä valmentaa on erityisen tärkeää. Jos huomaa muutoksia motivaatiossa, erityisesti jos ”ei kiinnosta enää”, kokee turhautumista ja halu valmentaa katoaa, on syytä huolestua ja pohtia olisiko syytä irrottautua vähäksi aikaa. Yleensä aika parantaa haavat, ja takaisin valmentajan työhän voi aina palata.

Mietiskelin omia kokemuksiani valmentajana, ja miten omat fiilikset ovat heijastaneet valmennustyyliin. Silloin kun valmennus tapahtuu oman työn ohessa, tulee usein hetkiä, että oma elämä on liian hektistä ja se taas heikentää omaa panostusta itse valmennusprosessiin. Näinä hetkinä valmennusympäristö joko auttaa selviytymään vähin vaurioin läpi vaikeista hetkistä tai sitten valmennusympäristö tappaa viimeisetkin ilon aiheet. Tästä syystä valmentajien hyvinvointiin pitäisi kiinnittää huomattavasti enemmän huomiota. Suurin tekijä on, että annetaan valmentajien tehdä valmennustyötä niin kuin he parhaaksi näkevät ja taustaorganisaatio keskittyy urheilijoiden ja valmentajien tukemiseen kaikella muulla mahdollisella tavalla. Kaikkein negatiivisin kokemus omalta valmentajauralta on kun valmennusorganisaation ulkopuoliset ihmiset tulevat kertomaan mitä minun pitäisi tehdä ja miten, ja sitten vielä syötetään urheilijoille ristiriitaista (tai jopa valheellista) informaatiota. Valmentajan suurin ilonaihe on tukeva ja vapaa valmennusympäristö. Vapaalla tarkoitan, että taustaorganisaatio luottaa valmentajan kykyihin eikä kyseenalaista hänen toimintaansa. Niin kauan kuin tapahtuu kehitystä, pitäisi valmentajien antaa työskennellä rauhassa.

Toki ilon aiheita vuosien varrella on tullut huomattavasti enemmän. Hyvin voivat valmennettavat ovat paras palkinto omasta valmennustyöstä. On erittäin hienoa seurata urheilijan vuosia jatkuvaa kehitystä, viikko toisensa jälkeen urheilija saapuu harjoituksiin hymyssä suin. Hetket milloin urheilija saavuttaa fyysisesti uuden tason, urheilija pystyy laittamaan itsensä likoon 101%:sti kerta toisensa jälkeen. Ne ovat hetkiä millä valmentajat jaksavat eteenpäin. Itse tulostaso ei ole aina pääasiassa, kehitys on pääasia. Kaikki urheilijat eivät pysty saavuttamaan fyysisesti tasoa mikä vaaditaan päästäkseen kilpailemaan MM tai Olympia kisoihin, mutta jokainen urheilija pystyy saavuttamaan tason millä hän rikkoo itselleen mahdottomana pitämänsä rajat. Silloin kun olen omassa valmennustyössäni keskittynyt enemmän itse prosessiin kuin sen tuomaan lopputulokseen, olen saavuttanut huomattavasti paremmat tulokset. Ympäristö usein asettaa paineita tuloksista, mutta sen ei saa antaa vaikuttaa omiin tekemisiin. Ei ole olemassa vain yhtä tapaa saavuttaa menestystä – on monia. Luota itseesi: ”The best way is your way.”

Head Of The River -Competition

Head of The River juontaa juurensa vuosien takaa. Ensimmäinen kilpailu soudettiin Brisbane joella perämiehellisillä nelosillä vuonna 1918. Vuodesta 1922 ykkösjoukkueen voittajalle on ojennettu ikuisesti kiertävä O'Connor Cup. Kilpailu soudettin nelosilla aina vuoteen 1955, jolloin ensimmäistä kertaa voitto ratkaistiin kahdeksikoilla. Ainoastaan sotavuosina 1942-1945 kilpailua ei ole soudettu ollenkaan. Vuonna 1983 O'Connor Cup -pokaalia ei ojennettu voittajalle useiden protestin takia, kilpailun lopputulos mitätöitiin. 70-luvun alkupuolelle asti kilpailu soudettiin aina Brisbane joella, jonka jälkeen kilpailu on soudettu useammassakin paikassa.

Kilpailu paisuu vuosi vuodelta isommaksi tapahtumaksi. Lukuisat koulujen kannustajat saapuvat kannustamaan oman koulun joukkueita, suurin osa vanhemmista on paikalla kannustamassa lapsiaan ja Australian maajoukkueen edustajat saapuvat paikalle katsastamaan lahjakkaita nuoria. Varovaisen arvion mukaan voisin sanoa, että paikalla on 1000-2000 katsojaa, viimeiset 500 metriä radan vartta on pelkkää ihmismassaa. Tunnelma on sanoin kuvaamaton, jokainen paikalla olija tulee muistamaan tapahtuman loppuelämänsä.


Nelinkertainen olympia soutaja, kolminkertainen olympia pronssimitalisti Bo Hanson muistelee omaa Head of the River -kilpailua vuosien takaa silti ehkä uransa mieleenpainuvimpana kilpailuna. Monet muutkin olympiamitalistit nostavat silti Head of the River kilpailun voiton (jos ovat voittaneet) uransa kohokohdaksi, jo pelkästään siellä vallitsevan ilmapiirin ansiosta.

Head of the River -kilpailussa jokainen poika voi soutaa ainoastaan yhden lähdön. Jokaisen on soudettava omassa ikäluokassaan, ainoa poikkeus on ykköskasi. Ykköskasiin jokainen koulu kokoaa kahdeksan parastaan. Yhdeksäs luokkalaiset (13-14v, riippuen mihin aikaan vuodesta on syntynyt) on ensimmäinen ikäluokka milloin on mahdollista soutaa, heitä kutsutaan Junioreiksi. Juniorit soutavat perämiehellisellä pariaironelosella. Niin ikään kymppiluokkalaiset (14-15v) soutavat perämiehellisillä pariaironelosilla. 11(15-16v)- ja 12 luokkalaiset =open(16-17v) soutavat kaseilla. Veneet rankataan koulun omien systeemien mukaan Ykkös-, kakkos-, kolmos- ja niinedelleen joukkueihin. Esimerkiksi tänä vuonna meidän koulussa oli 14 juniori nelosta, 9 Yr10 nelosta, 4 Yr11 kasia ja 5 open kasia.

Hiukan numeroita itse Head of the River kilpailusta tänä vuonna. Kilpailuun oli ilmoittautunut kaikkinensa 1044 poikaa, joita luotsasi 239 valmentajaa. Kilpailu on siis erittäin iso, hakee vertaistansa muista lajeista. Ykköskasin voitto on melkein jokaisen pojan unelma vuosien ajan, he ovat valmiita tekemään valtavan määrän töitä sen eteen. Ykköskasien valmentajina toimii monia entisiä huippusoutajia, mainittakoon muutama. Rob Walker (hänen luotsaama kasi oli toinen tänä vuonna); MM-hopea ja pronssi (2-)1994 ja 1995, Aussikasin tahti 4. 1996. Gary Lynagh (kolmas); MM-kulta Lw4x ja Lw2x (1994,1995), OG Lw4- 6. (1996). Bo Hanson (kuudes) jonka jo mainitsin aikaisemmin.

Head Of The River 2010

Viimeistelyt olivat sujuneet hyvin. Perjantai aamuna alkoi hirveä myrsky, keli oli lähes soutukelvoton. Headmasterien kokous puolilta päivin ja aiheena kisojen kohtalo. Pitkän pohdinnan jälkeen he päättivät kisojen peruuttamisesta kaikkien muiden paitsi Ykkös-, kakkos- ja kolmoskasien kohdalta. Kyseiset venekunnat haluttiin soudattaa, koska kilpailu olisi viimeinen mahdollisuus heille soutaa koulunsa joukkueessa. Ensi vuonna he ovat lähteneet maailmalle kouluympäristöstä.

Lauantai aamuna oli vielä kokous 6am, missä päätettiin että kolmen joukkueen osalta kisat soudetaan, ja ensimmäisenä tulessa ykköskasit kello 8am. Pojat olivat valmiina, pienet epäselvyydet eivät olleet vaikuttaneet poikien keskittymiseen. Lämmittely tapahtui ergolla kuten aina ennenkin, 6str ON/6str OFF neljän minuutin ajan. Kaksi minuuttia huilia ja 500m kilpailuvauhtia+, ave split around 1:29-1:34. Kaksi minuttia kevyesti soutaen ja suoraan veneelle, 20min starttiin.

Sillalle saavuttaessa olimme kolmantena, noin veneenmitta kärkeen. Sillan jälkeen explosive 20str, yleensä toiminut erittäin hyvin, nyt suorastaan loistavasti. 20 vetoa myöhemmin olimme tasoissa ykkösen kanssa. Rinta rinnan edettiin seuraavat kolmesataa metriä, sillalla johtanut alkoi hiipua ja oli nyt selvästi kolmantena. Puolimatkan kohdalla olimme suunnitelleet power ten, and lenght ten. Homma eteni suunnitelmien mukaan, viimeiset 500m oli alkamassa ja etumatkaa seuraavaan lähes veneenmitta.


Viimeiset 400m mentiin edelleen suunnitelmien mukaan, jokainen poika todella keskittyneenä omaan suoritukseensa. Power ten, step ten, power ten ja viimeinen step ten. Ylitimme maalilinjan ensimmäisenä tahdilla 41, aika 6:02 ja eroa kakkoseen 1,3sek. Ero kakkosen ja kolmosen välille oli kertynyt lähes 7sek, joten kisa oli lähinnä kahden kauppa...

Juhlan aika...

Toinen Head of The River voitto meikäläiselle vuoden sisällä, ensin tytöt ja nyt sitten pojat. Kisojen jälkeen kommentaattorin tullessa onnittelemaan nosti hän esille mielenkiintoisen asian. Olen itse asiassa ensimmäinen valmentaja Queenslandin historiassa joka on voittanut sekä tyttöjen että poikien ykköskasin Head of The riverin. Tulipahan tehtyä historiaakin hyvän soudun lisäksi, joten nyt on todellakin juhlan paikka...

We are ready!

Kuuden kuukauden uurastus on viimeistä kilpailua vailla valmis. Viimeinen kova harjoitus tehtiin tänä aamuna, ja se onnistui erinomaisesti. Luottavaisin mielin jään odottelemaan viimeistä koitosta lauantaina. Lauantaina 13.3. klo 10:55 kajahtaa startti komento ja seitsemän koulua ratkaisee ykköskasin mestaruuden.

Tänä vuonna uskon voitosta taistelevan kolme koulua, me ja kaksi muuta. Meillä on ykdeksän kahden kilometrin kisaa takana, ja voitot kolmen koulun kesken 3-3-3. Tältä osin on vaikea uskoa kenenkään muun koulun olevan mukana kärkikahinoissa, tosin mitä vain tapahtua. Viime lauantaina erot neljän ekan kesken olivat erittäin pieniä; 0,8-0,4-0,6. Me olimme kolmantena. Systeemi toimii siten, että joka lauantai (yhtä lukuunottamatta) soudetaan kaksi kisaa, radat vaihdetaan peilikuvaksi aamu ja iltapäivien kesken, näin minimoidaan radan vaikutus tuloksiin. Iltapäivällä tulimme toiseksi, aamupäivän kakkonen voitti ja ykkönen tuli kolmanneksi. Samalla tavalla on menty ristiin koko kausi.

Meidän valmistautuminen on sujunut oikein mallikkaasti yhtä takapakkia lukuunottamatta. Yhden pojan selkä hiukan reistaili kuukausi sitten, mutta nyt hän on jo paljon parempi. Selkälihas revähti rinnallevedossa, keskivartalo ei ollut nostossa täysin mukana. Ongelma ei ole vaikuttanut harjoitteluun vesillä, ergovedot loppuivat hänen osaltaan selkäkipujen myötä. Viimeinen ergotesti osoitti poikien kunnon olevan kohdallaan. Tavoitteemme oli saavuttaa 6:32 ergokeskiarvo, pääsimme lukemaan 6:33. Olen siihen oikein tyytyväinen.

Keulasta lukien:
Keula 74kg 6:41
2 92kg 6:41
3 75kg 6:22
4 84kg 6:27
5 79kg 6:27
6 84kg 6:27
7 72kg 6:38
tahti 74kg 6:41

Kolmosmiehen tulos on käsittämättömän kova 16 vuotiaalta kevyen painossa olevalta. Ohessa hiukan tyylinäytettä startin merkeissä. Racing start + 10str, video kolmen viikon takaa. Tahtiairo on vaihtunut sittemmin, nyt se sujuu jopa vaudikkaammin kuin tässä videossa :)

Olkaa hengessä mukana, raporttia seuraa kisojen jälkeen...

Elämänsä kunnossa?

Luin Olympiakomitean valmennuksen johtajan Niemi-Nikkolan tekstin olympiakomitean sivuilta, ja sen tekstin pohjalta heräsi liuta omia ajatuksia.

Puhuttaessa ”tuloksesta” ja verrattaessa omaa tulosta maailman tasoon, on aina oltava tarkkana, ettei johdeta itseään tai valmentaja johda urheilijoitaan harhaan. Tulosten taso urheilijan tavoitteisiin on oltava aina realistinen, valmentajan on tiedettävä mitä urheilijalta vaaditaan saavuttaakseen esimerkiksi arvokisa mitalin. Lajista riippumatta tuloksen arvioimiseen on olemassa tietynlaisia mittareita. Useissa lajeissa puhtaasti fyysinen kunto on iso mittari, useissa lajeissa fyysiseen kuntoon on yhdistettävä tekninen osaaminen. Tällainen laji on myös soutu. Maailmanmestaruuskilpailuissa ei ole yhtään venekuntaa A-finaalissa joiden fyysinen kunto ei olisi erittäin hyvä. Pelkästään hyvällä teknisellä suorituksella ei ole mitään asiaa A-finaaliin, useimmissa veneluokissa ei edes B-finaaliin. Markku Jokisipilä laatima taulukko muutaman vuoden takaa kertoo fyysisen kunnon tulosrajat suhteutettuna oman kehon painoon hyvinkin realistisesti. Taulukko on mitä oivallisin työkalu jokaiselle valmentajalle arvioida oman urheilijan tulostavoitteita. Taulukkoa arvosteltiin ja tuloksia pidettiin liian kovina, mutta ergotuloksia seuranneena myös täällä maapallon toisella puolella on minun todettava taulukon olevan erittäin paikkaansa pitävä.

Valmentajan on hallittava oleelliset asiat pyrittäessä huipulle. Niemi-Nikkola puhuu asiantuntijoista, minusta hän osuu asian ytimeen. Asiantuntijuutta ei ole jos esim. tavoitellaan olympiamitalia, ja tulokset ovat 10-20sek huonompia mitä aikaisempina vuosina on vaadittu olympiamitaliin. Ja nykyisellä jatkuvalla kehityksellä siihen vaaditaan todennäköisesti jopa parempi tulos seuraavissa olympialaisissa. Soudussa tulokset paranevat jatkuvasti, sekä ergometrin että avovesillä maailman nopein aika paranee jatkuvasti. Aikaisemmin puhuttiin että kyseiset ennätykset tehtailevat henkilöt ovat ergospesialisteja, eivät enää tai eivät ne ole koskaan olleet. Pertti Karppinen piti hallussaan 2500m ergometrisoudun maailmanennätystä omana aikanaan, joten puheet erikoistuneista ergometrisoutajista on huuhaata. Seuraava lista puhukoon omalta osaltaan.

Naisten nopein aika ergolla, 6:28,4, Sophie Balmary, FRA. World Champ 2006 4., OG 2008 12.

Miesten nopein aika, 5:36,6, Rob Waddell, NZ. Moninkertainen maailmanmestari ja olympiakultamitalisti.

Naisten kevyitten nopein aika, 6:56,7, Lisa Schlenker, USA. World Champ 2. 1999, 2002; OG 2004 2.

Miesten kevyt, 5:58,5, DEN. World Champs 2009 8.

Autoin erään tytön valmennuksessa, joka souti Juniorien Maailmanmestaruuskilpailuissa hopeamitalin Australian tyttöjen pariaironelosessa viime vuonna. Nelosen ergokeskiarvo oli 6:56, paras tyttö 6:54, ja huonoinkin 6:57.

Toki täällä on huomattavasti enemmän urheilijoita tavoittelemassa edustuspaikkaa maajoukkueessa, mutta lähtökohdallisesti nuoret tytöt ja pojat ovat samassa tilanteessa kuin esim. suomalaiset. Isona erona pidän maajoukkueeseen vaadittavia tulosrajoja, jos riittäviä tulosrajoja ei saavuteta, niin arvokisoihin ei lähetä yhtään urheilijaa. Merkittävin kriteeri on ”prognostic speed”, venekuntien on saavutettava tietty prosentti ennustekultamitalivauhdista. Jos veneen vauhti ei ole riittävä, niin arvokisoihin ei ole asiaa. Rajoja käytetään niin SenA, U23 kuin junioreilla. Aika saadaan tekemällä aina 2x2k, ja aina eri suuntaan. Näin huomioidaan kelivaihtelut, ”prognostic speed” on kahden eri suuntaan soudettavan matkan keskiarvo. Jos vaadittava rajat pidetään kovina, päästääkseen kisoihin on oltava valmis tekemään valtavasti töitä. Pitämällä tulosrajat kovina on se merkki myös urheilijalle, että saavuttamalla tulosrajat on urheiljalla myös menestysmahdollisuudet.

Miten paljon vaaditaan huipulle? Kysymys johon ei ole vastausta, mutta on aivan selvää, ilman valtavaa panostusta ja ilman uhrauksia ei huipulle päästä. Huipulle pyrittäessä on tehtävä valintoja, valintoja jotka vaikuttavat urheilijan loppuelämään. Ilman rahaa, ilman asiantuntevaa valmennusta, ilman sitoutumista, ilman uhrauksia ”normaalista” elämästä, ilman intohimoa lajiin sinne ei ole pääsyä. Paljon asioita jotka vaikeuttavat tietä huipulle. Jokaisen huipulle pyrkivän on tiedostettava minkälaisia esteitä matkalla kohdataan. Valmentajan on oltava urheilijan tukena kertomalla varsinkin nuorille, että tie huipulle on pitkä ja vaativa, sinne ei ole oikotietä. Olen huomannut ison eron Suomen ja Australian välillä nimenomaan sitoutumisessa harjoitteluun. Tulostavoitteet asetetaan erittäin koviksi, tarkoitan nimenomaan henkilökohtaisesti mitattavia fyysisiä ominaisuuksia. Nuorilla on kovat vaatimukset itsensä suhteen saavuttaa kovia tuloskehityksiä, ja nuoret ovat valmiita tekemään töitä saavuttaakseen asettamansa tavoitteet.

Hyvä esimerkki suodun tunteville on tämän vuoden poikien ykköskasi koulussani. Aloittaessamme kautemme lokakuun puolivälissä, oli ergokeskiarvomme 6:47. Kyseessä siis 15-17 vuotiaat pojat. Istuimme alas ja pohdimme tämän kauden tavoitetta, asetimme tavoitteeksemme voittaa Head of The River 13.3.2010. Asiantuntevana valmentaja kerroin mitä siihen vaaditaan: Poikien on soudettava teknisesti hyvin, varsinkin yhteissuodun on oltava erinomaista. Ergokeskiarvo tavoitteeksi asetimme 6:32. Tulemme harjoittelemaan noin 9 kertaa viikossa, neljästi viikossa aloitamme 5:30am ja kerran 5:00am. Tuntimäärät viikossa noin 12-15 tuntia, ja intensiteetti on kohtalaisen kova seuraavat 5 kuukautta. Ja koulu ei hyväksy minkäänlaista lipsumista urheilun vuoksi.

20.1.2010 ergokeskiarvomme oli 6:36, viimeinen testi tehdään 24.2., eilen oli ensimmäiset 2k kisat. Aamukierroksella toinen erikoisella taktiikalla, halusin testata poikien huippuvauhtia. Tavoitteemme oli johtaa 800 metrin soudun jälkeen vähintään veneenmitalla, ja lopulla ei niin väliä. Johdimme melkein veneenmitalla, ¾ length, ja loppu tuli ok:sti. "That was all about mindset, let's set your mind for 2k next and we’ll see what happens then, oli kommenttini kisan jälkeen. Iltapäiväkierrokselle lähdimme tekemään 2k kisan, itse seisoin kohdalla josta olin 500 maaliin. Olimme about ¼ length perässä, mutta viimeinen 500 oli todella vahva, voitimme melkein veneenmitalla seuraavaa. Päivän anti valmentajalle oli, olemme aikataulussa ja huippuvauhtimme on kiitettävää ja ehkä merkittävintä oli että pojat ovat henkisesti kypsiä voittamaan. Vaatii todella paljon 15-17 vuotiaille pojille lähteä 2k kisaan soutamaan ensimmäistä 800 metriä täysillä, silti tiedostaen että maaliin on joka tapauksessa tultava.

Aamuaurinkoiset terveiset lumen täyttämään Suomeen!