Joulu lähestyy

Viimeinen treeni ennen Joulutaukoa, aamulla 6:30, hämmästys oli suuri kun huomasimme rannalla ison pyöräilevän joulupukkilauman. Mihin lie matka aamulla, joulupukki puvussa, lämpöä reilut 25 ja pyörällä. Ei taatusti ole kokemisen arvoista, kaikesta huolimatta joulupukit heiluttivat iloisesti ja huutelivat joulutervehdyksiä soutajille.
Harjoitus oli muutenkin mielenkiintoinen, leikkimielistä kisailua. Ykkös ja kakkos kasin soutajat sekoitettuna ja täydennettynä yhdellä valmentajalla. Pojat olisivat halunneet minut ehdottomasti soutamaan, mutta onnistuin sysäämään tehtävän yhdelle toiselle valmentajalle. Tässä kunnossa olisi Jampan sydän pysähtynyt, ainakin hetkeksi, jo pelkästä lämmöstä.


Joulutunnelman luominen tässä kuumuudessa on muutenkin vaikeaa. Treenin jälkeen toivotimme toisillemme Hyvää Joulua, koominen tilanne. Lähdemme joulun viettoon ja kuitenkin kesäloma alkaa, kokemus sekin.

Painava tasainen puristus, vene kunnolliseen liukuun. Kyseinen veden solina veneen runkoa vasten on parhaimpia fiiliksiä, mitä soutaessa voi saada aikaan. Kaikki se hiljaisuus ja luonto minkä keskellä soudetaan ovat niitä mieleenpainuvia kokemuksia, joita ei koskaan unohda. Täällä luonto moninaisine eläimineen hämmästyttää jatkuvasti uudestaan ja uudestaan. Vaikka en enää pääsekään nauttimaan hiljaisuudesta yksiköllä soutaessa, voin edelleen ihailla maisemia ympärilläni. Pari päivää sitten yksinäinen pelikaanilintu uiskenteli aivan veneen vieressä. Tyyni joen pinta aamuauringon noustessa, voiko mikään olla sen rauhaittavampi näky?


Olimme eräänä aamuna kahdella pariaironelosella liikkeellä. Seurasimme toista nelosta hieman perässä ja yht´äkkiä alkoi kuulua hirveää huutua toisen veneen luota. Äkkiä sinne katsomaan mitä tapahtuu, no pojat olivat alkaneet tasapainoilemaan, ja sehän oli pakko näyttää myös Jampalle. Siitä hirveä huuto.
Siinä on haastetta myös Juusolle, sama temppu pariaironelosella (perämiehellisellä), mitä Juuso harrastaa jatkuvasti yksiköllä... Tsemppiä harjoituksiin.


Olen aina harrastanut mielelläni kaikkia arvoituksia, parhaimpia ovat "palikkatestit". Avaruudellinen hahmottaminen oikein kunnolla koetuksella. Olen aina ostanut erilaisia haasteita maailmalta, jossain on lukenut difficult, jossain very difficult. Näistä ei vielä ikinä ollut löytynyt oikeasti haastetta, täältä löysin oikean paratiisikaupan palikkatestien suhteen. Mind Games, kuola valuen valitsin sopivaa haastetta ja vihdoin myös sen löysin. Kuutio mikä koostui 25 täysin samanlaisesta palasesta, liitteenä teksti very difficult. Nyt kaksi kuukautta, jotain 150 tuntia myöhemmin voin huokaista syvään ja todeta: " ei se ollutkaan mahdoton."
Tämä on koitellut myös vaimon hermoja kiitettävästi, kun huomio on välillä ollut vähän liiankin tiiviisti kuution kimpussa. Mutta nyt voin palata lähtöruutuun ja lähteä etsimään kaupasta seuraavaa mielenkintoista haastetta...


Ennen kuin teen uusia ostoksia, voin vähän harjoitella Osmon ostamalla Rubiikin kuutiolla. Kaikki varmaan muistavat kyseisen lelun 80-luvun alkupuolelta. Viidennellä luokalla koulussa, esitin opettajahuoneessa miten nopesti kuution ratkaisin. Hämmästys opettajien keskuudessa oli valtava, pieni (kirjoittajan huomio) poika kieli keskellä suuta, väänsi kuution 52 sekunnissa opettajien sekoituksesta valmiiksi. Nyt sormet ovat vähän ruosteessa, tosin olen aloittanut harjoittelun uudelleen. Kolmen minuutin alitus ei meinaa millään onnistua, katsotaan miten nopeasti tässä iässä pystyy enää kehittymään. Jokaisen seuraavan minuutin alitus ilmestyy tähän blogiin, ihan vain kaikille tiedoksi :)

Soutuleiri Australiassa, erilainen kokemus

Matkaan lähdittäessämme en ihan tarkkaan tiennyt missä majoittuisimme ja miten käytännön asiat sujuvat. Leirillä mukana kaksikymmentä poikaa, neljä valmentajaa ja boatman. Majoituimme yhden paikallisen soutuklubin puheenjohtajan kesäasuntoon, matkaa rantaan muutama kymmenen metriä. Soutuihminen henkeen ja vereen, taloa käytetään paljon pienien ryhmien leiripaikkana. Omistaja oli rakennuttanut pienen vajan talon alle, missä hän säilyttää omia veneitään. Kolme yksikköä, kaksi kaksikkoa. Kyseinen omistaja on valmentajana kilpailevassa koulussa, kyseinen koulu aloitti oman leirin heti meidän lähdettyä.

Näkymä kuistilta. Boatman on monipuolinen henkilö soututoiminnassa. Se, että veneet ovat koko ajan hyvässä kunnossa on pientä, tälläkin leirillä Boatman toimi niin bussikuskina kuin kokkinakin, korjaili traileria ja huolsi (tankkasi) moottoriveneitä jne...


Olen oppinut joitain uusia hyviä drillejä tekniikan opetteluun, ja olen myös opettanut mielestäni hyvin tärkeän asian tämän ikäisille pojille. Aina ei ole kiire mennä täysillä, tiettyjä perusaisoita ei saa unohtaa. Heti alkuleiristä kun soudimme paljon ip kaksikolla laitoin pelin poikki heti alkuun ja sanoin että aloitetaan ihan alusta uudestaan. Tasapainoilua veneellä, miten vene oikesti käyttäytyy kun airoa tai käsiä nostellaan, jalkoja liikutellaan turhaan. Pienet painon muutokset jaloissa kallistavat venettä jne. Pitkän harjoittelun tuloksena tasapaino alkoi löytyä, ja kisat pystyyn. Kuka tekee parhaimmat temput ilman, että pidetään airoista kiinni... ja pysytään pystyssä.

Suurin eroavuus minun ja paikallisten välillä on, että itse lähden aina liikkeelle alkuvedosta. Jos veto lähteen kunnolle liikkeelle ja paine pysyy lavassa on homma siitä eteenpäin paljon helpompaa. Täällä aloitetaan loppuvedosta, ja kiinniotto harjoituksia tehdään todella vähän - jos ollenkaan. Jatkoin tasapainoilua istuttamalla pojat alkuvetoasentoon, lavat veteen ja kuka pysyy pisimpään. Mielenkiintoisia tuloksia syntyi välittömästi, kiinniotto parantui, mieletön rentous alkuvetoasentoon ja mikä parasta veneen vauhti kasvoi huomattavasti. Ja tulokset näkyivät myös kasissa. Uskon, että tästä eteenpäin tehdään myös brisbanejoella kiinniottoharjoituksia paljon enemmän.



Yhtenä alkuiltana oli syntynyt pienoinen tulipalo vastarannalle, niin ainakin alkuun luulin. Todellisuudessa paikalliset kulottivat sokeriruoko peltoa. Näky oli kyllä mieletön?


Ja tietysti joka leirillä täytyy ainakin kerran sataa, ja kunnolla.


Carlos on joskus opettanut, että vaikka olemme valmentamassa voi välillä katsoa vähän ympärilleenkin. Joskus saattaa nähdä vaikka jotain mielenkiintoista, vaikka tällaisen ison kokoisen Water dragonin.

Uusi kokemus oli myös uuden veneen testaus. Koulu oli saanut lahjoituksena uuden veneen verran rahaa, ja liitteenä: ostakaa pojille paras mahdollinen vene, tilatkaa vaikka embacherilta. Testasimme leirillä ykkös- ja kakkoskasin kanssa kahta venettä, Sykesiä ja Wintechia. Kahtena päiväna määrätyillä tahdeilla 6x1000m. Aina molempiin suuntiin tonni ja veneen vaihto. Tiesimme etukäteen normaalin eron kyseisten veneiden välillä, joten vertailu oli kohtalaisen helppoa. Mielenkiintoista, ennen kokematonta. Wintech on aloittanut vuosi sitten Australian valloituksen, palvelu oli sen mukaista. Edustaja mukana molempina päivinä testaamassa veneitä, ja trimmaukset tapahtuivat vain heidän toimesta.

Wintech oli nopea vene, tosin huonolla kelillä hankala soutaa. Minun mielestäni väärä vene koululaisille, jotka harjoittelevat kohtalaisen vaikeissa olosuhteissa Brisbane joella, paljon ristiaallokkoa moottoriveneistä. Kuvassa heidän uusi vallankumouksellinen uutuus, itsetyhjentyvä vene. Asiasta voidaan olla montaa mieltä, keskustelin kyllä edustajan kanssa veneen vallankumouksellisuudesta. Kaveri oli muuten voittanut hopeaa Tampereen MM-kisoissa -95 ip kaksikossa heti brittien jälkeen.


Kelit kapeassa joessa olivat paria treeniä lukuunottamatta erittäin hyvät, lähes kuvanlaiset koko ajan...

Viikon päätteeksi pääsin katsastamaan ensimmäiset paikalliset kisatkin. Poikien soutu oli kohtalisen mukavaa, hopeaa molempina päivinä 30 tahdilla. Vauhti oli todella hyvä tahti huomioiden, voittaja paikutti 34-35 ja ainoastaan pari sekuntia nopeampana. Pääkisat ovat vasta maalikuun lopulla, joten vielä on aikaa opetella kovemmilla tahdeilla. Voittajan aika 6:06 pienoiseen vastatuuleen. Ei hullumpi aika 17 vuotiaille pojille???

Enpä ole ennen katsonut kisoja joissa finaalissa soutaa kymmenen venettä vierekkäin, kyseisessä kasin finaalissa oli ainoastaan kahdeksan venettä.

Soutua Brisbane joella

Aamutreenit alkavat 5:30. tosin silloin on paras mahdollinen keli soutaa. Ei ole liian kuuma, joki lähes tyyni. Pari vuotta vanhaan vajaan on mukava kuitenkin tulla. Kalusteet ovat kunnossa, boatman hoitaa heti kaikki kuntoon jos jokin menee vialle. Veneitä riittää, kahdeksikkoja vajasta löytyy yhdeksän, perämiehellisiä pariaironelosia neljä tai viisi, muutama perämiehellinen nelonen, ip kaksikoita kahdeksan ja yksiköitä pitkälle toistakymmentä. Lisäksi harjoitus yksiköitä, ja muutama harjoitusyksikkö sivutuilla.


Vajaa ja kalusteita käyttää ainoastaan yksi yksityinen poikakoulu. Kaikki toiminta tähtää pärjäämiseen koulujenvälisessä kisoissa kahdeksikolla. Sarjoja ja tasoja on monta, mutta ykköskasiin satsataan todella paljon. Valinta niin ykkös kuin muihinkin kaseihin tapahtuu yksinkertaisesti laskemalla kahden testin tulokset yhteen ja siitä rankataan kahdeksan parasta ykköskasiin ja jne. Testit ovat 2000m ergolla ja 1500m yksiköllä. Testit tehdään kolmesti kauden aikana, testien välillä valituilla kokoonpanoilla harjoitellaan pääsääntöisesti. Kerran viikossa käydään yksiköllä, kerran viikossa ip kaksikolla ja kasilla soudetaan yleensä 3 kertaa. Nämä treenit aamuisin ennen koulua. Kouluaikana iltapäivisin on kolmesti puntti/ergotreenit.

Vanhemmat ovat aktiivisesti toiminnassa mukana. Jokaisen aamutreenin jälkeen on 4-5 vanhemman ryhmä valmistanut pojille aamupalan vajalle valmiiksi. Veneet vajaan, suihkuun, kouluvaatteet päälle ja aamupalalle. Yksi äiti organosoi ja hoitaa aamupalan hankinnat, vastaa siitä, että aina on riittävän monta vanhempaa paikalla. Koulun ravintoekspertti suunnittelee tarjoiltavan aamupalan. Tosin sen laadusta urheilijalle voidaan olla montaa mieltä. Usein se sopii paremmin tällaiselle mahakkaalle valmentajalle.


Pari kuvaa vajasta sisältä, kuvissa näkyy myös valmentajaveneet ja niille tehty oma vaja.



Nousu ja laskuvedestä johtuen moottorineitä ei koskaan voi jättää veteen. Veneet lasketaan ja nostetaan jokaisessa treenissä erikseen. Jokaisen veneen pohjassa on kiinteästi pyörät, mitkä helpottavat nostoa ja laskua huomattavasti.


Brisbane joki on kaunis paikka harjoitella. Moottorivenitä löytyy moneen lähtöön, erityisesti pahoja ovat citycat-veneet. Ne kulkevat edestakaisin kuskaten niin turisteja kuin töihin kulkevia ihmisiä. Ne ovat vesibusseja, ja kaiken lisäksi ilmaisia. Ihmiset käyttävät niitä tosi paljon. Niillä on omat aikataulut ja asemat minkä välillä ne sukkuloivat jatkuvasti tehden valtavia aaltoja.

Citycat ei ole ainoa mikä tekee aaltoja...



Maisema kaupunkiin päin...



Tänä aamuna ohjelmassa oli soutumaraton, ihmettelin mitäköhän silloin tehdään. Aamulla selvisi, eväät mukaan ja mahdollisimman pitkälle. Ja mehän mentiin, takastullessa heiteltiin kysymyksiä, lähdinkö näyttämään pojille missä se Suomi oikein sijaitsee. En ollut ihan tarkkaan ymmärtänyt mihin saakka meidän kuului mennä, mentiin vähän pitkälle. Kukaan ei ole kuulemma ennen käynyt niin pitkällä, mittariin tuli oikeasti maratonin verran. Satama-altaassa liikkuikin sitten jo vähän isompia veneitä ja niistä syntyi myös vähän isompia aaltoja...

YLPEÄT VANHEMMAT

Se miten nopeasti lapset omaksuvat vieraan kielen on ihan käsittämätöntä. Lapset ovat nyt käyneet neljä viikkoa koulua ja heidän englannin kielensä alkaa sujua. Otsolla oli Suomesta parin vuoden opit koulusta, Almalla ei ollut minkäänlaista kokemusta englannista. Otso näytti pari päivää sitten aineen minkä hän oli kirjoittanut, oli mieletöntä tajuta että poikahan osaa englantia. Alma tuli tänään koulusta kotiin ja näytti koulusta saamansa kunniakirjan. Oli jaettu koko alakoulun edessä juhlasalissa. Lapsi onnesta iloinen ja vanhemmat ylpeitä kotona.


Eilen ja tänään on satanut ja vielä pari seuraavaakin päivää pitäisi ennustusten mukaan sataa oikein roppakaupalla. Se miksi tästä kirjoitan johtuu siitä, että sateista on tullut harvinaisia. Olemme olleet täällä kohta pari kuukautta ja sinä aikana on satanut ainoastaan parina päivänä ja ainoastaan ripauksen verran. On oikeasti ihmeellistä mennä ulos ja todeta että täällä tosiaan sataa vettä.

Edelliseen blogitukseen laitoin kuvan rannalta missä oli nousuvesi, nyt samasta paikasta toisesta suunnasta kuva missä vesi on jo selvästi laskenut. Veden lasku tapahtuu hämmästyttävän nopeasti, kiire tulee päästä alta pois jos on veneellä lähellä rantaa...


Meillä on kotona aloitettu uusi harrastus, tavoitteena kärrynpyörä ja käsillä seisonta. Lattia vain tömisee iltaisin kun lapset vuorotellen yrittävät temppujansa. Kärrynpyörät alkaa pikkuhiljaa sujua, Alma edellä ja Osmo perässä. Isä, Isä miten meni??? Hauskaa ja välillä jopa jännittävää seurata, pelottaa mikä paikka hajoaa, luut vai huonekalut...


Mikail arvasi ääniarvauksen oikein, kysymyksessä sammakon kutsuhuuto. "Nyt olis aika aloittaa säpinät". Nauhoitin äänen eräänä iltana, sammakkoa ei näkynyt, ääni vain kuului ja kuuluikin kovaa. Eräänä aamuna oli yksi tällainen kaveri loikkinut meidän uima-altaaseen, ja heti kameran kanssa paikalla.

Viikot vierii

Edellisestä päivityksestä on taas kulunut hetki. Aika rientää kuin siivillä, tekemistä riittää, ja uutta tapahtuu koko ajan. Viimeiset yhdeksän päivää olen viettänyt "kouluttamassa" itseäni. Olen nyt level 3 Accreditoitu valmentaja täällä Australiassa, tosin minulta puuttuu vielä harjoittelu. 30 tuntia mentorin valvonnassa. Valmentaja koulutusjärjestelmä on 4 tasoinen, viimeinen on yli vuoden mittainen ja toteuteaan yhteystyössä yliopiston kanssa. Lähdin kurssille pelkästään kielitaidon takia, tosin tutustuin myös uusiin ihmisiin ja sain luotua uusia kontakteja. Kurssin anti tiedollisesti ei oikeastaan tarjonnut mitään uutta, muutama mielenkiintoinen pointti. Mielenkiintoiseksi asian teki se, että kaikki luennoitsijat työskentelevät soudun parissa kokopäiväisesti. Esim psykologian luennoitsija toimii soutupsykologina... Teen koko kurssista yhteenvedon ja laitan sen tänne blogiin, kunhan kerkiän. Jamppamaiseen tyyliin kyseenalaistin yhden luennoitsijan esitystä (huonolla englannilla), mutta lopputuloksena hän tarjosi minulle töitä? Näin täällä...
Viime päivityksessä mainitsin, että olemme asettuneet asumaan omaan kämppään. Tässä muutama kuva talosta ja sen ympäristöstä.

Autokatos hallitsee talon näkymää edestä päin.


Tunnusmerkkinä talon kohdalla valtava puu kahdesta suunnasta...



Takapihalla on iso terassi, jossa on hyvä vahtia lasten uiskentelua. Aamupala, ruokailut ja iltapala on miellyttävä nauttia katoksen alla. Lämpö aamuisin ja iltaisin on todella miellyttävä, päivisin on jo nyt näin keväisinkin liian kuuma... Hankimme polkupyörät kaikille ihan heti, peräkärryä pyörään emme ole vielä löytäneet mistään. Täytyyhän vauvankin päästä heti matkailemaan lähiympäristöön hänen synnyttyään. Tammikuun lopulla...


Uima-allas on sopivan kokoinen, siinä pystyy jopa itsekin hieman uimaan. Syvyyttä toisessa päässä pari metriä, joten lasten hyppelyt voi rauhassa toteuttaa. Kuvassa Osmo on juuri oppinut uimaan ilman kellukkeita. Harjoitus tekee mestarin, kolmesti päivässä altaassa on selvästikin tuottanut tulosta. Kuvassa näkyy myös sininen letku ja imuri, kreepy krowler, kyseinen "monsteri" pitää altaan siivouksesta huolta.



Maisema kilometrin päässä olevasta rannasta. Taustalla näkyvät leikkipuistot ovat ihan mielettömiä. Puistot on tehty niin että siellä tarjotaan monenlaista haastetta ja tekemistä. Erilaisia kiipeilytelineitä, joissa kehittyvät niin lihakset kuin tasapaino. Välillä ihan huimaa katsella lasten tekemistä, mutta vain tekemällä oppii ja kehittyy. Kuvassa näkyvä vesi on nousuveden aikaan, laskuveden aikaan rannalla voi kävellä tosi pitkälle ja keräillä vaikka simpukoita... Alman lempipuuhaa.


Niitä kenguruita ja koalia kun ei vielä ollut tullut luonnossa vastaan niin lähdimme eläinpuistoon niitä katselemaan. Puisto oli tosi kiva, siellä pääsi tutustumaan mm. kenguruihin tosi läheltä (omalla vastuulla) niille varattuun aitaukseen. Kengurut ovat todella taitavia nyrkkeilijöitä, jos niitä ärsyttää liiaksi???


Koala esityksen jälkeen niitä pääsi silittämään, Alma ryntäsi heti tutkimaan niiden turkkia.


Käärmekammoisena (minä) oli mielenkiintoista päästä kokeilemaan miltä käärme oikeasti tuntuu. Limaisen liukas... hyvin epämiellyttävä. Tosin ehkä seuraavalla kerralla kun näen käärmeen, en säiky enää ihan yhtä paljon.


Viimeiseksi pieni arvoitus kaikille, vastailkaa kommentti laatikkoon. Mikä on videossa kuuluva ääni, taustalla kuuluu Osmon huutelua, se ei ole se ääni mitä ihmetellään???

ILMAN NETTIA

Hiljaiseloa jatkuu viela vahan aikaa, olemme menneet paikasta toiseen ja olleet muiden nurkissa. Nyt siihen tuli vihdoin stoppi. Loysimme oman kodin, olemme tehneet vuokrasopimuksen. Nyt pikkuhiljaa asetumme taloksi ja saamme muutenkin elamaa jarjestykseen. Nyt pystyy suunnittelemaan tekemisiaan edes muutaman paivan paahan. Saamme netin kotiimme 17.10., joten sen jalkeen kaikki yhteyden pito helpottuu huomattavasti. Siihen saakka on todennakoisesti aika hiljaista talla rintamalla. Tamakin paivitys tapahtuu kirjastossa ilman aakkosia, joten hankalaa on...


Talomme on sopivan kokoinen; makuuhuoneita nelja, olohuone, ruokailutila ja riittavan kokoinen keittio. Luxusta loytyy pihalta, mukavan kokoinen uima-allas. Lapset viettavat siina noin puolet paivasta. Toki siina itsekin mielellaan kay virkistaytymassa...


Otso ja Alma aloittivat tanaan koulun, eilen tutustuttiin, vaikutti tosi kivalta. Toki pieni kieliongelma on, mutta ei se nayttanyt menoa hairitsevan. Molemmilla hirvea hinku aamulla lahtea tutustumaan uuteen kouluun ja kavereihin. Toivottavasti paiva oli odotusten vaartti (ovat koulussa parhaillaan). Ekana paivana Nina on lasten mukana koulussa helpottamassa sopeutumista. Tosin sain parin tunnin jalkeen tekstiviestin, etta lapset olivat sanoneet aidille: lahde jo kotiin...


Omatkin asiat alkavat hahmottua. Huomenna menen haastatteluun Rowing Queenslandin toimistoon. Minun pitaisi accreditoida itseni valmentajaksi ja haastattelun idea on arvioida minka tasoinen valmentaja olen, palkkaus menee suoraan sen mukaan minkatasoinen valmentaja olet. Pienoinen kieliongelma saattaa tulla, minulta vaaditaan mm. ihmisen anatomian hallitseminen. Uskoisin suoriutuva suomen kielella, mutta katsotaan miten kay englanniksi???


Kaikesta lisaa sitten kun saamme oman nettiliittyman ja oman koneen, missa on myos ne pari puuttuvaaa kirjainta. Yritan kayda aina valilla tsekkaamassa emailit, joten sita kautta kuulee kuulumisia parin seuraavan viikon aikana.

Reilu viikko takana...

Nyt kun olemme olleet tuntemattomassa reilun viikon on syytä ihmetellä monia asioita. Olemme viettäneet kyseisen ajan Ninan serkun luona. Näin totuttelu paikallisiin tapoihin ja kulttuuriin on ollut helpompaa. Viikon aikana blogin päivitys on ollut hankalaa, joten nyt tulee sitten oikein kunnolla...

Ensimmäisenä lentokentältä majapaikkaan mentäessä olin monesti huutaa kuskille varo, mutta onneksi joku oli keksinyt siirtää ihmiset väärälle puolelle tietä ajamaan. Olen nyt viikon päivät ajellut itsekin väärällä puolella ja voin sanoa sen sujuvan yllättävänkin helposti. Autot samalaisia kuin Suomessa, tosin vain merkkisiä. Sama auto eri nimellä, toisaalta moottorit ovat erittäin suuria. Varmaan johtuen bensan hinnasta. Bensa litra maksaa noin 70 centtiä. Meidänkin autossa Ford Falcon, farmari moottori on 4 litrainen. Kulutus sen mukainen, muttu kyllä sillä pääsee... Niin ja kengurupuskuri on vakiovaruste =)



Täällä ei ainoastaan tie ole väärällä puolella tietä, vaan esim valokatkaisijat painetaan eri päin kuin meillä. Suurin osa ovista aukeaa sisälle päin, niin että niitä on mahdollisimman hankala käyttää kolhimatta itseään.

Vaikka ihmisiä on paljon, asumme kuitenkin miljoonakaupungissa, niin luontoa ei ole unohdettu. Puistoja ja lasten leikkipaikkoja on joka puolella. Ja toisaalta luonto on joka päiväistä elämää... Pihakalusteiden yläpuolella syödessämme alkoi ropista ja ihmettelimme mikä se on, ja gekkohan se siellä.


Olen elämäni aikana syönyt monet banaanit ja aina luullut, että banaanin tertut roikkuvat alaspäin. Mutta täällä Ninan serkun pihallahan kasvaa banaaneita, ja tertut ylöspäin


Auton moottoreiden lisäksi lähes kaikki muukin on muutamaa numeroa suurempia kuin Suomessa. Hämähäkki keittiön lattialla.


Ja käärme luikertelemassa talon edessä kadulla... Ei mikään miellyttävä näky.


Luonto mykistää välillä kauneudellaan. Lukuisia sateenkaari papukaijoja takapihalla, tässä yksi kauniine väreineen.



Mitä lapset tekevät Suomessa kun nähdään lämpimän näköinen joki, jossa olisi helppo mennä uimaan. Vaattet pois ja veteen, täällä on syytä varoa vähän...


Monen näköistä on jo tullut nähtyä mutta vaikuttavimpiin kokemuksiin kuuluu ehdottomasti oikeaan aitoon Australialaiseen luontoon tutustuminen, joka pitää sisällään kunnon puskapaskat ja ruokailut nuotiolla. Luonnon soputumiskykyä kuvaa hyvin paikallinen "black Boy" -kasvi.


Kasvi on komeimmilaan kun sen runko on hyvin hiiltynyt rungostaan metsäpalojen jäljiltä. Metsäpalot ovat arkipäivää kuumuudesta johtuen. Vietimme pari päivää alueella, missä edellinen kunnon 50 neliökilometrin metsäpalo riehui 2002. Paloa ei saatu hallintaan kuin vasta sen saavuttaessa ympärillä olevat moottoritiet. Palo saatiin sammutettua tieltä käsin, kun sillä ei ollut enää mitään poltetavaa, edessä tie palomiehineen ja takan hiiltynyt metsä. Nyt viisi vuotta myöhemmin ainut mistä huomasi palon täällä olleen, oli hiiltyneet puut noin kymmeneen metriin. Muuten luonto oli kaunista ja rehevää. Tässä juva hilltyneestä "black boy"n rungosta.


Ajelimme maasturilla pitkin metsiä, järjettömän jyrkkiä rinteitä, pysäköimme ja vaeltelimme jaloin ympäriinsä ihmetellen luonnon monimuotoisuutta. Oppaana Ninan serkun mies, Phil, Aussi keskeltä Outbackiä. Löysimme niin Dingon kuin Wallabin (pieni kenguru) pesiä, valitettavasti itse eläimiä ei näkynyt. Dingot kuulemma ammutaan, koska ne syövät Wallabeita. Etsimme yöllä valon heittimen avulla myös koalia puista, minä ajoin ja Phil tähysteli. Ei löytynyt, tällä kertaa. Liito-oravan pesä puun rungon sisällä.


Maisemat kuin lapissa, erotuksena puut ja lämpö. Täällä valta puu on eucalyptus -puu, sitä kasvaa joka paikassa. Ja lämpötila näin keväällä päivisin siinä kolmenkymmenen tuntumassa, öisin läpö laskee noin viiteen. Tämä tarkoittaa, että öisin on kylmä. Täällähän ei taloja osata eristää ollenkaan. Aamulla kun herätään, avataan kaikki ovet ja ikkunat, jotta sisälle saataisiin edes vähän lämpöä. Iltapäivällä nuotio pystyyn ja ruuan laittoon...


Ja VARMASTI monessa mukana ollut maasturi...


Olemme nyt muuttaneet "omillemme", lähdimme aamulla kohti uutta asuntoa... ja vielä yhtä iloisina kuin lähtiessämme Suomesta...