keskiviikko 12. joulukuuta 2007

Soutuleiri Australiassa, erilainen kokemus

Matkaan lähdittäessämme en ihan tarkkaan tiennyt missä majoittuisimme ja miten käytännön asiat sujuvat. Leirillä mukana kaksikymmentä poikaa, neljä valmentajaa ja boatman. Majoituimme yhden paikallisen soutuklubin puheenjohtajan kesäasuntoon, matkaa rantaan muutama kymmenen metriä. Soutuihminen henkeen ja vereen, taloa käytetään paljon pienien ryhmien leiripaikkana. Omistaja oli rakennuttanut pienen vajan talon alle, missä hän säilyttää omia veneitään. Kolme yksikköä, kaksi kaksikkoa. Kyseinen omistaja on valmentajana kilpailevassa koulussa, kyseinen koulu aloitti oman leirin heti meidän lähdettyä.

Näkymä kuistilta. Boatman on monipuolinen henkilö soututoiminnassa. Se, että veneet ovat koko ajan hyvässä kunnossa on pientä, tälläkin leirillä Boatman toimi niin bussikuskina kuin kokkinakin, korjaili traileria ja huolsi (tankkasi) moottoriveneitä jne...


Olen oppinut joitain uusia hyviä drillejä tekniikan opetteluun, ja olen myös opettanut mielestäni hyvin tärkeän asian tämän ikäisille pojille. Aina ei ole kiire mennä täysillä, tiettyjä perusaisoita ei saa unohtaa. Heti alkuleiristä kun soudimme paljon ip kaksikolla laitoin pelin poikki heti alkuun ja sanoin että aloitetaan ihan alusta uudestaan. Tasapainoilua veneellä, miten vene oikesti käyttäytyy kun airoa tai käsiä nostellaan, jalkoja liikutellaan turhaan. Pienet painon muutokset jaloissa kallistavat venettä jne. Pitkän harjoittelun tuloksena tasapaino alkoi löytyä, ja kisat pystyyn. Kuka tekee parhaimmat temput ilman, että pidetään airoista kiinni... ja pysytään pystyssä.

Suurin eroavuus minun ja paikallisten välillä on, että itse lähden aina liikkeelle alkuvedosta. Jos veto lähteen kunnolle liikkeelle ja paine pysyy lavassa on homma siitä eteenpäin paljon helpompaa. Täällä aloitetaan loppuvedosta, ja kiinniotto harjoituksia tehdään todella vähän - jos ollenkaan. Jatkoin tasapainoilua istuttamalla pojat alkuvetoasentoon, lavat veteen ja kuka pysyy pisimpään. Mielenkiintoisia tuloksia syntyi välittömästi, kiinniotto parantui, mieletön rentous alkuvetoasentoon ja mikä parasta veneen vauhti kasvoi huomattavasti. Ja tulokset näkyivät myös kasissa. Uskon, että tästä eteenpäin tehdään myös brisbanejoella kiinniottoharjoituksia paljon enemmän.



Yhtenä alkuiltana oli syntynyt pienoinen tulipalo vastarannalle, niin ainakin alkuun luulin. Todellisuudessa paikalliset kulottivat sokeriruoko peltoa. Näky oli kyllä mieletön?


Ja tietysti joka leirillä täytyy ainakin kerran sataa, ja kunnolla.


Carlos on joskus opettanut, että vaikka olemme valmentamassa voi välillä katsoa vähän ympärilleenkin. Joskus saattaa nähdä vaikka jotain mielenkiintoista, vaikka tällaisen ison kokoisen Water dragonin.

Uusi kokemus oli myös uuden veneen testaus. Koulu oli saanut lahjoituksena uuden veneen verran rahaa, ja liitteenä: ostakaa pojille paras mahdollinen vene, tilatkaa vaikka embacherilta. Testasimme leirillä ykkös- ja kakkoskasin kanssa kahta venettä, Sykesiä ja Wintechia. Kahtena päiväna määrätyillä tahdeilla 6x1000m. Aina molempiin suuntiin tonni ja veneen vaihto. Tiesimme etukäteen normaalin eron kyseisten veneiden välillä, joten vertailu oli kohtalaisen helppoa. Mielenkiintoista, ennen kokematonta. Wintech on aloittanut vuosi sitten Australian valloituksen, palvelu oli sen mukaista. Edustaja mukana molempina päivinä testaamassa veneitä, ja trimmaukset tapahtuivat vain heidän toimesta.

Wintech oli nopea vene, tosin huonolla kelillä hankala soutaa. Minun mielestäni väärä vene koululaisille, jotka harjoittelevat kohtalaisen vaikeissa olosuhteissa Brisbane joella, paljon ristiaallokkoa moottoriveneistä. Kuvassa heidän uusi vallankumouksellinen uutuus, itsetyhjentyvä vene. Asiasta voidaan olla montaa mieltä, keskustelin kyllä edustajan kanssa veneen vallankumouksellisuudesta. Kaveri oli muuten voittanut hopeaa Tampereen MM-kisoissa -95 ip kaksikossa heti brittien jälkeen.


Kelit kapeassa joessa olivat paria treeniä lukuunottamatta erittäin hyvät, lähes kuvanlaiset koko ajan...

Viikon päätteeksi pääsin katsastamaan ensimmäiset paikalliset kisatkin. Poikien soutu oli kohtalisen mukavaa, hopeaa molempina päivinä 30 tahdilla. Vauhti oli todella hyvä tahti huomioiden, voittaja paikutti 34-35 ja ainoastaan pari sekuntia nopeampana. Pääkisat ovat vasta maalikuun lopulla, joten vielä on aikaa opetella kovemmilla tahdeilla. Voittajan aika 6:06 pienoiseen vastatuuleen. Ei hullumpi aika 17 vuotiaille pojille???

Enpä ole ennen katsonut kisoja joissa finaalissa soutaa kymmenen venettä vierekkäin, kyseisessä kasin finaalissa oli ainoastaan kahdeksan venettä.

2 kommenttia:

J-V kirjoitti...

Terveisiä täältä vesisateisesta ja kylmästä Turusta. Ei voi kun kaihoten katsella paikallista meininkiä...

Menestystä sekä valmentajalle että joukkueelle!

Sirpa kirjoitti...

Onpa hienoja maisemia, joissa treenailette! Soutuvalmennuksesta en ymmärrä mitään, mutta juttuasi lukiessa ajattelin, että onpa hienoa vuorovaikutteista harjoittelua ja valmennusta: kumpikin osapuoli antaa ja saa toisiltaan. Niin niitä uusia oivalluksia ja ideoita syntyy - ja hommat kehittyy eteenpäin. Tasapainoharjoituksista tuli mieleen, että mistäs se ratsastuksen opetus alkaakaan...Samoja juttuja tehdään sielläkin. Tsemppiä edelleen.