keskiviikko 24. joulukuuta 2008
maanantai 15. joulukuuta 2008
Missä mennään...
Aikaa on vierähtänyt sitten viime päivityksen, joten nyt on korkea aika päivittää missä mennään. Monenlaista on tapahtunut, pääosin elämä rullaa totutun kaavan mukaan. Aamutreenit, iltapäivätreenit, lasten harrastukset, sunnuntairetket jne... Aamutreenithän alkavat aikaisin, 5:30 ollaan vesillä. Eräänä kauniina aamuna matkalla töihin piti oikein pysähtyä ja ottaa muutama kuva, ja melkein myöhästyin :)
Soudullisesti ollaan menty huima harppaus eteenpäin, fysiikka on kehittynyt roimasti. Ergo keskiarvollisesti ollaan hyvällä tasolla, viimevuoteen verrattuna jopa edellä. Viimeiset puolitoista viikkoa vietimme leireillen, ja mahtuihan siihen yhdet kisatkin. Ip kaksikolla alkuerät ja finaali, nelosella alkuerät ja finaali, viimeisenä lähtönä kymmenen kasin suora finaali. Paukut oli suurimmaksi osaksi käytetty muissa lähdöissä. Teknisesti hyvä soutu, mutta sydän puuttui. Viides sija; en voi sanoa, että pettymys, mutta odotin enemmän tahtoa...
Pistin kasin pakan sekaisin sunnuntaiksi. Kuusi poikaa vaihtoi paikkaa ja niistä neljä vielä puoltakin. Tulos aivan toisenlainen, sijoitus sama, mutta muutaman veneenmitan lähempänä. Nyt taistelimme samoilla sekuntilukemilla. Teknisesti ei ihan yhtä hyvä kuin lauantaina, mutta sydän oli todellakin mukana. Tahtoa ja halua oli ihan erilailla. Kisat loppuivat ja lähdimme viikon leirille, viime vuonna olimme ensin leirillä ja sitten kisoihin. Kisat olisivat varmasti menneet paremmin, jos olisi ollut mahdollisuus toteuttaa toisin päin. Nyt koulu loppui viikon myöhemmin, joten edellisvuotinen järjestely ei onnistunut. Viime vuonna testasimme uutta Wintech kasia, tänä vuonna saimme uuden Vespolin testattavaksi.
Ja osuihan leirille yksi oikein ukkosmyräkkä, näytti ja kuulosti hurjalta...
Rowing Australia Coaches Conference 2008
Joka toinen vuosi järjestettävä valmentajaseminaari osui meidän nurkille tänä vuonna. Aiheet ja luennoitsijat olivat sitä luokkaa ettei voinut missata kyseistä tapahtumaa. Kolmen päivän anti oli suurenmoinen, parhaimpia parituntisia olivat: kaikkien tämän vuotisten olympiamitalistien valmentajien Tecnical Overview (jokainen omana esityksenä), Rowing Australian Strenght Training Model, Integrating Training and Technique to Maximise Performance by Paul Thompson.
Jos joku haluaa kysellä tarkempia yksityiskohtia, laittakaa sähköpostia. Vastailen mielelläni, ja laitan Soutuliiton uudelle keskustelu foorumille tietoa kunhan saan salasanat ja homma lähtee käyntiin oikein kunnolla.
Developing the Mentally Tough Athlete
Toinen mielenkiintoinen luento mihin pääsin osallistumaan oli väliotsikon mukainen parituntinen. Siitä muutama poiminto. Yleisesti neljä tunnusomaista psyykkistä ominaisuutta, jotka voidaan havaita kaikilla henkisesti vahvoilla urheilijoilla on: Self-Belief, Motivation, Focus ja viimeisenä Composure/Handling Pressure. Luennoitsija esitteli tekemäänsä tutkimusta aiheesta, ja testatuiden urheilijoiden kommentteja. Urheiijoilta kysyttiin mm mitä on henkinen vahvuus? "It´s being able to block out what´s not important."
Luentosarjan lopuksi esitettiin tekniikoita kehittää henkistä vahvuutta. Muutamia poimintoja:
1. Confidence
2. Program your mind for success ahead of time with self-talk
3. Have routine behaviors: kehitä systemaattiset rutiinit, mitkä itsessään käynnistävät vaadittavan tahtotilan
4.Poise and Composure: opi miten unohtaa epäonnistumiset nopeasti, jos asiat eivät etenä halutulla tavalla
5. Being aware of thoughts: reframe "stinking thinking" into positive task oriented suggestions
6. Look at failure as a stepping stone for future achievement
Head Coach
Pari viikkoa sitten sain kutsun elämäni ensimmäiseen "oikeaan" työpaikka haastatteluun. Oikealla tarkoitan, että lähetin työpaikka hakemuksen ja sen seurauksena sain kutsun tulla haastatteluun. Olenhan työskennellyt monessakin paikassa, mutta aina se on mennyt "epävirallista" tietä. Joka on tuntenut ja tiennyt mitä osaan ja tiedän, sitten ollaan juteltu tulevan pomon kanssa. Ja yleensä aika pian sen jälkeen olen aloittanut työn.
Ja jännittähän se ensimmäinen haastattelu ihan mielettömästi, ja vielä englanniksi. Pakko myöntää, että aina ei tunnu silti että olisin täysin sinut kielen kanssa. Tulen hyvin toimeen ja juttuun, mutta silti koen että se viimeinen varmuus puuttuu. No siellähän sitten keskusteltiin kutakuinkin 40 minuuttia, ja lopputuloksena en saanut kutsua aloittaa uutta työtä uudessa paikassa.
Tosin päivää aikaisemmin kun sain ilmoituksen kyseisestä koulusta, nykyinen koulu ilmoitti haluavansa nostaa minut päävalmentajaksi. Sinällään mieleinen juttu, ja suurena plussana tohon toiseen kouluun on, että nyt minulle kuuluu ainoastaan valmennukseen ja valmentajiin liittyvät asiat. Uudessa paikassa olisin vielä mainitun lisäksi hoitanut kaikki yleiset leirijärjestelyt ja miljoonat muutkin juoksevat asiat. Ja haastetta riittää, likemmäs 200 poikaa ja 30 valmentajaa...
Ja koska ollaan Australiassa niin tarvitsee myös olla maininta säästä ja luonnosta. Täällä mennään vielä kohti sitä kuuminta aikaa, ja silti mittari huitelee jatkuvasti 35 asteessa. Kosteutta riittää, mikä merkitsee yleensä iltapäivisin sadetta ja ukkosta. Ja kun sataa, niin sataa kunnolla. Yhtenä iltana tuli vettä 20 minuutin aikan 60mm, vastaavaa en ole ennen nähnyt.
Luonto on vehreää ja kaunista. Pihallamme liikkuu monenmoista eläintä. Isoja ja pieniä liskoja, papukaijat jaksavat edelleen hämmästyttää piha puussa.
Soudullisesti ollaan menty huima harppaus eteenpäin, fysiikka on kehittynyt roimasti. Ergo keskiarvollisesti ollaan hyvällä tasolla, viimevuoteen verrattuna jopa edellä. Viimeiset puolitoista viikkoa vietimme leireillen, ja mahtuihan siihen yhdet kisatkin. Ip kaksikolla alkuerät ja finaali, nelosella alkuerät ja finaali, viimeisenä lähtönä kymmenen kasin suora finaali. Paukut oli suurimmaksi osaksi käytetty muissa lähdöissä. Teknisesti hyvä soutu, mutta sydän puuttui. Viides sija; en voi sanoa, että pettymys, mutta odotin enemmän tahtoa...
Pistin kasin pakan sekaisin sunnuntaiksi. Kuusi poikaa vaihtoi paikkaa ja niistä neljä vielä puoltakin. Tulos aivan toisenlainen, sijoitus sama, mutta muutaman veneenmitan lähempänä. Nyt taistelimme samoilla sekuntilukemilla. Teknisesti ei ihan yhtä hyvä kuin lauantaina, mutta sydän oli todellakin mukana. Tahtoa ja halua oli ihan erilailla. Kisat loppuivat ja lähdimme viikon leirille, viime vuonna olimme ensin leirillä ja sitten kisoihin. Kisat olisivat varmasti menneet paremmin, jos olisi ollut mahdollisuus toteuttaa toisin päin. Nyt koulu loppui viikon myöhemmin, joten edellisvuotinen järjestely ei onnistunut. Viime vuonna testasimme uutta Wintech kasia, tänä vuonna saimme uuden Vespolin testattavaksi.
Ja osuihan leirille yksi oikein ukkosmyräkkä, näytti ja kuulosti hurjalta...
Rowing Australia Coaches Conference 2008
Joka toinen vuosi järjestettävä valmentajaseminaari osui meidän nurkille tänä vuonna. Aiheet ja luennoitsijat olivat sitä luokkaa ettei voinut missata kyseistä tapahtumaa. Kolmen päivän anti oli suurenmoinen, parhaimpia parituntisia olivat: kaikkien tämän vuotisten olympiamitalistien valmentajien Tecnical Overview (jokainen omana esityksenä), Rowing Australian Strenght Training Model, Integrating Training and Technique to Maximise Performance by Paul Thompson.
Jos joku haluaa kysellä tarkempia yksityiskohtia, laittakaa sähköpostia. Vastailen mielelläni, ja laitan Soutuliiton uudelle keskustelu foorumille tietoa kunhan saan salasanat ja homma lähtee käyntiin oikein kunnolla.
Developing the Mentally Tough Athlete
Toinen mielenkiintoinen luento mihin pääsin osallistumaan oli väliotsikon mukainen parituntinen. Siitä muutama poiminto. Yleisesti neljä tunnusomaista psyykkistä ominaisuutta, jotka voidaan havaita kaikilla henkisesti vahvoilla urheilijoilla on: Self-Belief, Motivation, Focus ja viimeisenä Composure/Handling Pressure. Luennoitsija esitteli tekemäänsä tutkimusta aiheesta, ja testatuiden urheilijoiden kommentteja. Urheiijoilta kysyttiin mm mitä on henkinen vahvuus? "It´s being able to block out what´s not important."
Luentosarjan lopuksi esitettiin tekniikoita kehittää henkistä vahvuutta. Muutamia poimintoja:
1. Confidence
2. Program your mind for success ahead of time with self-talk
3. Have routine behaviors: kehitä systemaattiset rutiinit, mitkä itsessään käynnistävät vaadittavan tahtotilan
4.Poise and Composure: opi miten unohtaa epäonnistumiset nopeasti, jos asiat eivät etenä halutulla tavalla
5. Being aware of thoughts: reframe "stinking thinking" into positive task oriented suggestions
6. Look at failure as a stepping stone for future achievement
Head Coach
Pari viikkoa sitten sain kutsun elämäni ensimmäiseen "oikeaan" työpaikka haastatteluun. Oikealla tarkoitan, että lähetin työpaikka hakemuksen ja sen seurauksena sain kutsun tulla haastatteluun. Olenhan työskennellyt monessakin paikassa, mutta aina se on mennyt "epävirallista" tietä. Joka on tuntenut ja tiennyt mitä osaan ja tiedän, sitten ollaan juteltu tulevan pomon kanssa. Ja yleensä aika pian sen jälkeen olen aloittanut työn.
Ja jännittähän se ensimmäinen haastattelu ihan mielettömästi, ja vielä englanniksi. Pakko myöntää, että aina ei tunnu silti että olisin täysin sinut kielen kanssa. Tulen hyvin toimeen ja juttuun, mutta silti koen että se viimeinen varmuus puuttuu. No siellähän sitten keskusteltiin kutakuinkin 40 minuuttia, ja lopputuloksena en saanut kutsua aloittaa uutta työtä uudessa paikassa.
Tosin päivää aikaisemmin kun sain ilmoituksen kyseisestä koulusta, nykyinen koulu ilmoitti haluavansa nostaa minut päävalmentajaksi. Sinällään mieleinen juttu, ja suurena plussana tohon toiseen kouluun on, että nyt minulle kuuluu ainoastaan valmennukseen ja valmentajiin liittyvät asiat. Uudessa paikassa olisin vielä mainitun lisäksi hoitanut kaikki yleiset leirijärjestelyt ja miljoonat muutkin juoksevat asiat. Ja haastetta riittää, likemmäs 200 poikaa ja 30 valmentajaa...
Ja koska ollaan Australiassa niin tarvitsee myös olla maininta säästä ja luonnosta. Täällä mennään vielä kohti sitä kuuminta aikaa, ja silti mittari huitelee jatkuvasti 35 asteessa. Kosteutta riittää, mikä merkitsee yleensä iltapäivisin sadetta ja ukkosta. Ja kun sataa, niin sataa kunnolla. Yhtenä iltana tuli vettä 20 minuutin aikan 60mm, vastaavaa en ole ennen nähnyt.
Luonto on vehreää ja kaunista. Pihallamme liikkuu monenmoista eläintä. Isoja ja pieniä liskoja, papukaijat jaksavat edelleen hämmästyttää piha puussa.
torstai 9. lokakuuta 2008
Queensland Schools Championships
Paikkana Rockhampton, lähes 700 km pohjoiseen täältä. Päivälämpötila varmasti keskimäärin kymmenen astetta enemmän kuin täällä, onhan paikka keskellä saharaa jos vertaillaan leveysasteita pohjoiseen pallonpuoliskoon. Kyseisellä radalla järjestettiin 2005 Master kisat, ja yhtenä päivänä krokotiili uiskenteli keskellä rataa. Odotukset olivat korkealla josko näkis elävän krokotiilin, ja tietysti odotukset olivat korkealla tyttöjen ja poikien kisailun suhteen. Pettymykseksi en nähnyt krokotiilejä :), mutta tytöt ja pojat soutivat erinomaisesti. Lähtökohta tytöillä ja pojilla oli hyvin erilainen, mestaruuskilpailu oli tyttöjen kauden viimeinen kilpailu ja poikien varsinainen kausi alkoi kaksi viikkoa kisojen jälkeen. Sekä tytöt että pojat kisailivat isoilla ja pienillä veneillä, kasi on kuitenkin aina se päälähtö ja siihen panostetaan.
630 osallistujaa on mieletön määrä soutajia, paria lähtöä lukuunottamatta jokaisessa veneluokassa oli alkuerät, välierät ja A-finaali. Pienempiä finaaleja ei soudettu ajan puutteen vuoksi. Kolmen päivän aikana soudettin silti huikeat 188 lähtöä, joten vipinää riitti. Itse olin mukana niin tyttöjen kuin poikien valmentajana, joten kolmen päivän aikana ei ollut pahemmin aikaa katsella itse kisoja. Aamuisin käytiin verryttelemässä hyvin sumuisella radalla. Kuva radasta aamulla ja päivällä...
Itse kisat sujuivat melkein ongelmitta ja tulosten puolesta oikeastaan erinomaisesti. Tytöt ja pojat kahmivat yhteensä seitsemän kultaa ja muutaman muunkin värisen mitalin. Kohokohtana niin tytöillä kuin pojilla oli kasin voitto, tytöt päihittävät Head of The River voittoja veneen 0,27 sekunnilla loistavalla viimeisellä kahdella sadalla metrillä. Sekä tytöillä että pojilla oli kolme kasia mukana kisassa, ja parasta kaikessa oli että kaikki veneet soutivat finaalissa. Tytöt 1, 4 ja 5, pojat 1, 3 ja 5. Kaksi kasia samalla palkintopallilla oli silmiä hivelevä näky.
Poikien ip kaksikossa oli myös kaksi joukkuetta palkintopallilla, eka ja kolmas. Poikien perämiehellinen nelonen voitti ylivoimaisesti. Tyttöjen year 11 hallitsi ikäluokkaansa suvereenisti, voitto tuli pariairokaksikosta, pariaironelosesta ja perämiehellisestä nelosesta. Tyttöjen Year 10 pariaironelonen aloitti lupaavasti alkueränsä, voitto kotiin hupaisan onnettomuuden jälkeen. Tahtiairo otti toista vetoansa lähdöstä, ja airo poikki. Onneksi se tapahtui ensimmäisen 100 metrin matkalla ja mitään henkilövahinkoja ei sattunut. Startti uusittiin. Finaalissa tosin voimat olivat jo huvenneet useiden lähtöjen myötä, neljäs sija.
Kun vuosi sitten lähdimme matkaan niin moni "varoitteli" Australian vaarallisista eläimistä. Normaalisti niitä ei täällä näy, olen nähnyt yhden käärmeen vuoden aikana ja sekään ei ollut myrkyllinen. Hämähäkit saattavat olla hyvinkin myrkyllisiä, mutta niihinkin törmää hyvin hyvin harvoin. Laitan viimeiseksi kuvan Brisbane joesta muutaman viikon takaa, olin jo nähnyt delfiinejä joella hyppimässä soutuveneen mukana, mutta kyseiseen eläimeen en ollut ennen törmännyt ja toivottavasti en tulevaisuudessakaan uudestaan. Kyseessä on baby yksilö, mutta kai sekin siitä kasvaa...
630 osallistujaa on mieletön määrä soutajia, paria lähtöä lukuunottamatta jokaisessa veneluokassa oli alkuerät, välierät ja A-finaali. Pienempiä finaaleja ei soudettu ajan puutteen vuoksi. Kolmen päivän aikana soudettin silti huikeat 188 lähtöä, joten vipinää riitti. Itse olin mukana niin tyttöjen kuin poikien valmentajana, joten kolmen päivän aikana ei ollut pahemmin aikaa katsella itse kisoja. Aamuisin käytiin verryttelemässä hyvin sumuisella radalla. Kuva radasta aamulla ja päivällä...
Itse kisat sujuivat melkein ongelmitta ja tulosten puolesta oikeastaan erinomaisesti. Tytöt ja pojat kahmivat yhteensä seitsemän kultaa ja muutaman muunkin värisen mitalin. Kohokohtana niin tytöillä kuin pojilla oli kasin voitto, tytöt päihittävät Head of The River voittoja veneen 0,27 sekunnilla loistavalla viimeisellä kahdella sadalla metrillä. Sekä tytöillä että pojilla oli kolme kasia mukana kisassa, ja parasta kaikessa oli että kaikki veneet soutivat finaalissa. Tytöt 1, 4 ja 5, pojat 1, 3 ja 5. Kaksi kasia samalla palkintopallilla oli silmiä hivelevä näky.
Poikien ip kaksikossa oli myös kaksi joukkuetta palkintopallilla, eka ja kolmas. Poikien perämiehellinen nelonen voitti ylivoimaisesti. Tyttöjen year 11 hallitsi ikäluokkaansa suvereenisti, voitto tuli pariairokaksikosta, pariaironelosesta ja perämiehellisestä nelosesta. Tyttöjen Year 10 pariaironelonen aloitti lupaavasti alkueränsä, voitto kotiin hupaisan onnettomuuden jälkeen. Tahtiairo otti toista vetoansa lähdöstä, ja airo poikki. Onneksi se tapahtui ensimmäisen 100 metrin matkalla ja mitään henkilövahinkoja ei sattunut. Startti uusittiin. Finaalissa tosin voimat olivat jo huvenneet useiden lähtöjen myötä, neljäs sija.
Kun vuosi sitten lähdimme matkaan niin moni "varoitteli" Australian vaarallisista eläimistä. Normaalisti niitä ei täällä näy, olen nähnyt yhden käärmeen vuoden aikana ja sekään ei ollut myrkyllinen. Hämähäkit saattavat olla hyvinkin myrkyllisiä, mutta niihinkin törmää hyvin hyvin harvoin. Laitan viimeiseksi kuvan Brisbane joesta muutaman viikon takaa, olin jo nähnyt delfiinejä joella hyppimässä soutuveneen mukana, mutta kyseiseen eläimeen en ollut ennen törmännyt ja toivottavasti en tulevaisuudessakaan uudestaan. Kyseessä on baby yksilö, mutta kai sekin siitä kasvaa...
torstai 11. syyskuuta 2008
Head of the River
Tyttöjen kausi on nyt soudettu, toiset päättivät vähän paremmin kuin toiset, mutta kunnialla kuitenkin... Meidän koulu sijoittui koulujen välisessä kilpailussa kolmanneksi, mikä sinällään oli hiukan pettymys. Tosin erot neljän ensimmäisen koulun kesken olivat erittäin minimaaliset, pienimmät kuin koskaan ennen. Meidän koulussa ei ollut ollenkaan senior nelosta, liian vähän soutajia. Jokainen voi soutaa vain yhden lähdön. Jossittelua... jos meillä olisi ollut kyseinen vene, ja tytöt olisivat sijoittuneet toiseksi viimeiseksi (mikä olisi todennäköisesti tapahtunut), olisimme voittaneet koulujen välisen kilpailun... Se olkoon esimerkki miten tiukkaa kilpailu oli tänä vuonna.
Mun pariaironelonen sijoittui lopulta kolmanneksi, erittäin niukasti häviten hopean (o,2sek). Eroa voittajiin oli melkein kaksi sekuntia, joten siltä osin peli oli selvä. Viimeiset vedot ratkaisivat hopean, ja valitettavasti mun tyttöjen viimeiset vedot eivät menneet ihan nappiin (rytmi katosi, eriaikaisuutta). Hieno suoritus joka tapauksessa joukkueelta, jossa yksi tyttö aloitti soutamaan muutama kuukaisi sitten, ja yksi tyttö oli vaihtarina New Zeelandista. Kyseinen tapaus aloitti kahden airon soudun vasta täällä ollessaan, naapurimaassa kaikki koululaissoutu on pelkästään yhden airon soutua.
Sain tytöiltä muistoksi hienon kortin, johon jokainen oli kirjoittanut koskettavia ajatuksia kaudesta. Keulapaikalla istuva tyttö tosiaan aloitti soutamaan vasta muutama kuukausi sitten, kehitys minkä hän teki muutamassa kuukaudessa on aivan käsittämätön. Todella lahjakas urheilija isolla U:lla. Hänen tekstinsä kortissa kosketti minua erityisen suuresti: "I have done many sports and had many coaches, but none have been more supportive than you. Thank you so much for coaching me and the crew." Muutama lause antaa niin paljon voimia tulevaisuuteen, ja uskoa siihen miten homman tulee tapahtua.
Mun rooli koulussa oli paljon enemmän kuin mun oma joukkue. Harjoitusohjelmat kaikille ikäluokille oli mun käsialaa, kannoin vastuun off water -harjoituksista. Ergotreenejä, bodybalance, pientä voimailua omalla keholla ja kuntopalloilla. Näistä treeneistä tuli koko koulun suosikkeja, harjoitukset olivat hyvin erilaisia mihin oli totuttu. Harjoittelu oli aika ajoin todella kovaa, mutta tytöt huomasivat harjoitusten vaikutuksen heidän ergotuloksiin, joten treenejä tehtiin entistä kovemmalla innolla. Alkuun harjoitteita opeteltiin yksinään, mutta kauden edetessä tavoitteena oli tehdä harjoitteita yhdessä joukkueena samaan aikaan samassa tahdissa. Toiset joukkueet olivat toisia parempia pysymään tahdissa...
Tämä tyttökoulu ja poikakoulu missä myös työskentelen ovat "sisaruskouluja", joten tytöt ja pojat toteuttavat samoja harjoitteita. Muutamille harjoitteille on vaikea löytää englanninkielisistä vastinetta, joten tytöt ja pojat ovat ristineet kyseiset harjoitteet esim Jani´s ja Jani´s special. Jani´s power ergo on jo käsite sinällään. Kyseinen harjoitus saa hymyn huulille - jokaiselle. "what do we want? PAIN, When do we want? NOW. Asiallinen lausahdus tytöiltä ennen Jani´s power ergoa.
First eight on aina koulun lippulaiva, Head of the River huipentuu aina kasien taistoon. Ensiksi tulee kakkoskasit ja viimeisenä lähtönä ykköskasi...
Tein oman osuuteni ykkös- ja kakkoskasin voiton eteen kirjoittamalla heille ohjelman ja vastaten heidän ergo- ja punttitreeneistä. Toukokuun puolivälissä ykköskasin ergokeskiarvo oli 7:58, kaikkien tiukkojen iltapäivien jälkeen elokuun puolivälissä saman kasin ergokeskiarvo 7:36, keskiarvo oli parempi kuin koskaan ennen, joten odotukset siltä osin olivat suuret. Kakkoskasin voitto meni vastatuuleen, pienikokoisen joukkueen ainut pelko oli vastatuuli. He tulivat erittäin hyvän soudun jälkeen toiseksi. Viimeisenä vuorossa ykköskasi... Olin hengessä mukana pyöräillen radan vierustaa. Puolivälissä meidän tytöt johtivat melkein veneen mitan, mutta takaa tultiin ja kovaa. Veto vedolta takaa mentiin ohi. Ja kun oltiin ohi, syntyi eroa melkein veneenmitta välittömästi. Viimeisen kahden sadan matkalla meidän koulu otti puolen veneen mitan verran kiinni, mutta se ei riittänyt voittoon. Eroa reilu sekunti voittajaan, eroa kolmanteen kertyi yli kymmenen sekuntia.
Head of the Riverin jälkeisenä päivänä on aina presentation lunch tytöille, heidän vanhemmille ja valmentajille. Jokainen ikäluokka pitää puheita kauden kohokohdista, jokaisen ikäluokan kohokohtia olivat Janin iltapäivä treenit. Ykkös- ja kakkoskasin tytöiltä sain muistoksi kuntopallon, mihin jokainen oli kirjoittanut jotakin muistoksi. Suunnitelmissa on pistää pallo jalustalle ja koristamaan kirjahyllyä, sen verran liikuttavia kirjoituksia. Kuvasta saa isomman sitä klikkaamalla, ja sitten pystyy joitakin tekstejä myös lukemaan.
Mun pariaironelonen sijoittui lopulta kolmanneksi, erittäin niukasti häviten hopean (o,2sek). Eroa voittajiin oli melkein kaksi sekuntia, joten siltä osin peli oli selvä. Viimeiset vedot ratkaisivat hopean, ja valitettavasti mun tyttöjen viimeiset vedot eivät menneet ihan nappiin (rytmi katosi, eriaikaisuutta). Hieno suoritus joka tapauksessa joukkueelta, jossa yksi tyttö aloitti soutamaan muutama kuukaisi sitten, ja yksi tyttö oli vaihtarina New Zeelandista. Kyseinen tapaus aloitti kahden airon soudun vasta täällä ollessaan, naapurimaassa kaikki koululaissoutu on pelkästään yhden airon soutua.
Sain tytöiltä muistoksi hienon kortin, johon jokainen oli kirjoittanut koskettavia ajatuksia kaudesta. Keulapaikalla istuva tyttö tosiaan aloitti soutamaan vasta muutama kuukausi sitten, kehitys minkä hän teki muutamassa kuukaudessa on aivan käsittämätön. Todella lahjakas urheilija isolla U:lla. Hänen tekstinsä kortissa kosketti minua erityisen suuresti: "I have done many sports and had many coaches, but none have been more supportive than you. Thank you so much for coaching me and the crew." Muutama lause antaa niin paljon voimia tulevaisuuteen, ja uskoa siihen miten homman tulee tapahtua.
Mun rooli koulussa oli paljon enemmän kuin mun oma joukkue. Harjoitusohjelmat kaikille ikäluokille oli mun käsialaa, kannoin vastuun off water -harjoituksista. Ergotreenejä, bodybalance, pientä voimailua omalla keholla ja kuntopalloilla. Näistä treeneistä tuli koko koulun suosikkeja, harjoitukset olivat hyvin erilaisia mihin oli totuttu. Harjoittelu oli aika ajoin todella kovaa, mutta tytöt huomasivat harjoitusten vaikutuksen heidän ergotuloksiin, joten treenejä tehtiin entistä kovemmalla innolla. Alkuun harjoitteita opeteltiin yksinään, mutta kauden edetessä tavoitteena oli tehdä harjoitteita yhdessä joukkueena samaan aikaan samassa tahdissa. Toiset joukkueet olivat toisia parempia pysymään tahdissa...
Tämä tyttökoulu ja poikakoulu missä myös työskentelen ovat "sisaruskouluja", joten tytöt ja pojat toteuttavat samoja harjoitteita. Muutamille harjoitteille on vaikea löytää englanninkielisistä vastinetta, joten tytöt ja pojat ovat ristineet kyseiset harjoitteet esim Jani´s ja Jani´s special. Jani´s power ergo on jo käsite sinällään. Kyseinen harjoitus saa hymyn huulille - jokaiselle. "what do we want? PAIN, When do we want? NOW. Asiallinen lausahdus tytöiltä ennen Jani´s power ergoa.
First eight on aina koulun lippulaiva, Head of the River huipentuu aina kasien taistoon. Ensiksi tulee kakkoskasit ja viimeisenä lähtönä ykköskasi...
Tein oman osuuteni ykkös- ja kakkoskasin voiton eteen kirjoittamalla heille ohjelman ja vastaten heidän ergo- ja punttitreeneistä. Toukokuun puolivälissä ykköskasin ergokeskiarvo oli 7:58, kaikkien tiukkojen iltapäivien jälkeen elokuun puolivälissä saman kasin ergokeskiarvo 7:36, keskiarvo oli parempi kuin koskaan ennen, joten odotukset siltä osin olivat suuret. Kakkoskasin voitto meni vastatuuleen, pienikokoisen joukkueen ainut pelko oli vastatuuli. He tulivat erittäin hyvän soudun jälkeen toiseksi. Viimeisenä vuorossa ykköskasi... Olin hengessä mukana pyöräillen radan vierustaa. Puolivälissä meidän tytöt johtivat melkein veneen mitan, mutta takaa tultiin ja kovaa. Veto vedolta takaa mentiin ohi. Ja kun oltiin ohi, syntyi eroa melkein veneenmitta välittömästi. Viimeisen kahden sadan matkalla meidän koulu otti puolen veneen mitan verran kiinni, mutta se ei riittänyt voittoon. Eroa reilu sekunti voittajaan, eroa kolmanteen kertyi yli kymmenen sekuntia.
Head of the Riverin jälkeisenä päivänä on aina presentation lunch tytöille, heidän vanhemmille ja valmentajille. Jokainen ikäluokka pitää puheita kauden kohokohdista, jokaisen ikäluokan kohokohtia olivat Janin iltapäivä treenit. Ykkös- ja kakkoskasin tytöiltä sain muistoksi kuntopallon, mihin jokainen oli kirjoittanut jotakin muistoksi. Suunnitelmissa on pistää pallo jalustalle ja koristamaan kirjahyllyä, sen verran liikuttavia kirjoituksia. Kuvasta saa isomman sitä klikkaamalla, ja sitten pystyy joitakin tekstejä myös lukemaan.
maanantai 1. syyskuuta 2008
Jamppa veneessä
Totta tosiaan ja ei pelkästään moottoriveneessä. Ja kaiken lisäksi vielä kilpaa, 3 kertaa 500m. Alkuerät, B-finaali ja huipennuksena tasoituslähtö alkueräaikojen pohjalta. Joukkue missä soudin oli viime vuoden ykköskasin muodostama isä-poika joukkue. Neljä poikaa isineen, joista yksi isä oli matkoilla kisapäivän. Ja pojat yllyttivät valmentajansa veneeseen. Viimeksi olen istunut kasissa joskus Suomessa kasiliigan alkuaikoina, paikkasin Lappeenrannan kasissa Valkeakosken kisoissa, joten edellisestä kerrasta oli aikaa. Pakko sanoa, että hauskaa oli ja hinku päästä uudestaan on valtava.
Kyseessä oli rahainkeruu tapahtuma, Corporate regatta. Jokavuotinen tapahtuma joka on erittäin suosittu. Kaikilla joukkueilla on mahdollisuus harjoitella viisi viikkoa kaksi kertaa viikossa. Valmentaja ja vene tulee koulusta. Maksu on sponsorikohtainen, minimi taitaa olla 500 dollaria. Tänä vuonna mukana oli 17 kasia ja 12 pariaironelosta, rahaa kertyi likemmäs 40000 dollaria. Kyseisellä rahalla ostetaan yleensä vene tai kaksi, tänä vuonna raha menee uuteen traileriin ja uusiin moottoriveneisiin.
Meidän perhe oli kannustamassa isää, "ota isä varovasti, sä et ole riittävässä kunnossa". Hengissä ollaan, ja paremmassa kunnossa kuin aikoihin. Itse kisa meni hyvin, alkuerä oli hiukan tahmeaa. Pojat vedättivät "isiä" 37 tahdilla, eipä ollut Jampalla paljon painetta lavassa noissa tahdeissa. Alkuerän toinen ja suoraan B-finaaliin. B-finaalissa otimme sitten jo hiukan rauhallisemmin, enää 32-34 tahdeilla, ja nyt löytyi painettakin. Ylivoimainen voitto B-finaalissa, ja mikä parasta, soutu tuntui todella hyvältä. Koko matkan ajan tunsi miten vene liukui alta, mieletön fiilis. Viimeisessä tasoituslähdössä ei sitten enää samaa fiilistä saatu aikaan, ja tulos sen mukainen. Loppuikohan kunto kesken isiltä???
Mutta parasta tässä kaikessa oli se, että kipinä iski. Kipinä kuntoutua, saada "muutama" kilo pois, niin että ensi vuonna leirillä voin itsekin juosta ylös vuorelle... Aika näyttää...
Nyt haastan teidät lukijatkin talkoisiin mukaan, "KILOT POIS JA KUNTOON". Mm. Jokisipilä aloittaa jokavuotisen kuntoon projektinsa näihin aikoihin, aikaa on tammikuun loppuun. Oletko mukana??? Ergo-SM, olen mukana, tosin en fyysisesti, mutta samana päivänä 2000m täällä. Kaikki muutkin mukaan...
Nyt kun sen on julkisesti sanonut, sitä ei ihan helpolla peruuta. Ja kuva ensimmäistä treeneistä, toivottavasti pääsen pian vesillekin. Venekin on jo, Embacher 100kg+, matkaa tohon tosi vielä on, mutta suunta on taas oikea...
Kyseessä oli rahainkeruu tapahtuma, Corporate regatta. Jokavuotinen tapahtuma joka on erittäin suosittu. Kaikilla joukkueilla on mahdollisuus harjoitella viisi viikkoa kaksi kertaa viikossa. Valmentaja ja vene tulee koulusta. Maksu on sponsorikohtainen, minimi taitaa olla 500 dollaria. Tänä vuonna mukana oli 17 kasia ja 12 pariaironelosta, rahaa kertyi likemmäs 40000 dollaria. Kyseisellä rahalla ostetaan yleensä vene tai kaksi, tänä vuonna raha menee uuteen traileriin ja uusiin moottoriveneisiin.
Meidän perhe oli kannustamassa isää, "ota isä varovasti, sä et ole riittävässä kunnossa". Hengissä ollaan, ja paremmassa kunnossa kuin aikoihin. Itse kisa meni hyvin, alkuerä oli hiukan tahmeaa. Pojat vedättivät "isiä" 37 tahdilla, eipä ollut Jampalla paljon painetta lavassa noissa tahdeissa. Alkuerän toinen ja suoraan B-finaaliin. B-finaalissa otimme sitten jo hiukan rauhallisemmin, enää 32-34 tahdeilla, ja nyt löytyi painettakin. Ylivoimainen voitto B-finaalissa, ja mikä parasta, soutu tuntui todella hyvältä. Koko matkan ajan tunsi miten vene liukui alta, mieletön fiilis. Viimeisessä tasoituslähdössä ei sitten enää samaa fiilistä saatu aikaan, ja tulos sen mukainen. Loppuikohan kunto kesken isiltä???
Mutta parasta tässä kaikessa oli se, että kipinä iski. Kipinä kuntoutua, saada "muutama" kilo pois, niin että ensi vuonna leirillä voin itsekin juosta ylös vuorelle... Aika näyttää...
Nyt haastan teidät lukijatkin talkoisiin mukaan, "KILOT POIS JA KUNTOON". Mm. Jokisipilä aloittaa jokavuotisen kuntoon projektinsa näihin aikoihin, aikaa on tammikuun loppuun. Oletko mukana??? Ergo-SM, olen mukana, tosin en fyysisesti, mutta samana päivänä 2000m täällä. Kaikki muutkin mukaan...
Nyt kun sen on julkisesti sanonut, sitä ei ihan helpolla peruuta. Ja kuva ensimmäistä treeneistä, toivottavasti pääsen pian vesillekin. Venekin on jo, Embacher 100kg+, matkaa tohon tosi vielä on, mutta suunta on taas oikea...
tiistai 29. heinäkuuta 2008
Leirillä
Palaan pari viikkoa ajassa taaksepäin, melkein koko koulun soutuporukka oli leirillä muutaman tunnin ajomatkan päässä etelään täältä Brisbanesta. Paikka oli Maclean, hyvin viihtyisä pieni kylä. Soutukeskus oli rakennettu juuri ennen Sydneyn olympialaisia. Amerikan koko soutumaajoukkue leireili siellä ennen kisoja. Lähes tuuleton joki, jossa oli mahdollista soutaa reilut 20 kilometriä yhteen suuntaan antoi erittäin mahtavat puitteet soudella noin 100 tytön kanssa. Parasta oli että viimeiset 2 km oli merkitty kyltein, antaa lisäinfoa todellisesta vauhdista. Vajan yläkertaan oli tehty majoitustilat noin 60 henkilölle, toimiva keittiö jossa olisi mahdollista tehdä ruokaa isollekin porukalle. Me käytimme paikallista catering palvelua, lounas ja päivällinen tuli sieltä. Aamupala toteutettiin talkoo voimin, viisi vanhempaa oli mukana koko viikon hoitaen aamupalan ja auttoivat muutenkin kaikessa mahdollisessa.
Paikka oli selvästi etelämpänä kuin missä normaalisti harjoittelemme, aamuisin oli selvästi kylmempää. Jopa Suomalaisen mittapuun mukaan, itsekin sorruin yhtenä aamuna laittamaan verskat jalkaan, ensimmäisen kerran täällä Australiassa ollessani. Oli tytöillä ihmettelemistä, Janilla pitkät housut jalassa, nyt täytyy olla todella kylmää...
Ennen leiriä olin valmentanut kaikkia ryhmiä vuorotellen, keskittynyt valmentajien kouluttamiseen. Iso ongelma täällä on "overcoaching", keskitytään asioihin mitkä oikeasti eivät ole oleellisia, unohdetaan perusasiat. Valmenna sillä tasolla millä urheilijasi soutavat, ja 14 vuotiaan ensimmäistä vuotta soutavan tytön tekniikka ei ole vielä erityisen hyvä. Perusjutut kuntoon, sillä mennään jo todella pitkälle. Viime viikonloppuna oli ensimmäiset kisat ja siellä tämä totuus paljastui todellakin monelle valmentajalle. Kaikki year 9 neloset, ykkös joukkueesta viidenteen, voittivat oman lähtönsä. Year 9 keskittyi leirillä edelleen perusjuttuihin ja pidettiin myös hiukan hauskaakin, tasapainoilua yksiköllä. Kaikki tekniikkaan liittyvät harjoitteet oli erittäin helppo toteuttaa joella, koska aallokkoa ei ollut oikeastaan yhtään missään vaiheessa viikkoa.
Ja aina ei voi onnistua...
Itse sain/otin oman joukkueen valmennukseen leirillä, year 10 first quad. Mielenkiintoinen yhdistelmä fysiikkaa ja kokemattomuutta. Yksi tyttö on vaihtarina Uudesta Zealannista, soutanut siellä koulunsa ykköskasissa, ensimmäiset kahden airon soudut täällä Australiassa. Ja valitettavasti sen kyllä huomaa... Onneksi meillä on vielä viisi viikkoa aikaa Head of the Riveriin, uskoisin ajan riittävän??? Viime viikonlopun kisat osoitti, että aikataulussa ollaan. Ekassa lähdössä voitto ja toisessa oltiin kolmansia.
Tekniikka harjoitteiden tekeminen on helppoa kun kelit suosivat.
Omat päivät olivat hyvin kiireisiä, ehkä jopa liiankin. Oman joukkueen kahden tai kolmen harjoituksen lisäksi pidin muille ikäryhmille myös heille jo tutuksi tulleita landsessioneita. Koska soutaa voi ympäri vuoden, tulee ergovetoja vedettyä myös silloin kun keli suosisi soutamista. En voi kuvitella seuraavaa tilannetta Suomessa. Laitat ergo rannalle ja teet kovan ergoharjoituksen samalla katsellen lähes peilityyntä joen pintaa, ja lämpötila huitelee yli 25 asteen. Täällä se tapahtuu lähes päivittäin.
Leiri oli kokonaisuudessaan erittäin onnistunut, teknisesti mentiin iso askel eteenpäin, joukkuehenki nousi yhteisten tekemisten myötä. Yhteiset tekimiset liittyivät usein myös urheilemiseen. Vajalta lähti tie ylös vuoren huipulle, matkaa kertyi lähes 4 kilometriä. Kaikki ikäryhmät juoksivat kahdesti viikon aikana ylös huipulle. Koska ollaan koulun suojissa on turvallisuus erityisen iso asia. Juostiin joukkueittain valmentajan johdolla, ja kaikki juoksijat pidettiin yhdessä narun avulla. Onneksi tarvittiin myös huoltoauto tuomaan juomapullot tytöille, meinaan vaan että Jamppakin pääsi huipulle...
Pieni venyttely ja takaisin...
Auringon nousu on jotain mistä saa voimia jokaiseen päivään, se että harjoitukset alkavat viideltä ei haittaa kun tietää että lähes päivittäin voi seurata auringon nousua ja nauttia sen tuomasta lämmöstä viileissä (ei kylmissä) talviaamuissa.
Toinen mieltä rauhoittava asia on kun valmentaa soutua tai soutelee itse on että saa olla keskellä luontoa. Varsinkin leireillä kun ollaan yleensä kaukana kaupungeista, luontoa on villiä missä myös eläimet vapautuvat. Edelleen Carloksen oppeja noudattaen: "katsele ympärillesi, siellä tapahtuu koko ajan jotain mielenkiintoista."
Terveiset Carlokselle...
Paikka oli selvästi etelämpänä kuin missä normaalisti harjoittelemme, aamuisin oli selvästi kylmempää. Jopa Suomalaisen mittapuun mukaan, itsekin sorruin yhtenä aamuna laittamaan verskat jalkaan, ensimmäisen kerran täällä Australiassa ollessani. Oli tytöillä ihmettelemistä, Janilla pitkät housut jalassa, nyt täytyy olla todella kylmää...
Ennen leiriä olin valmentanut kaikkia ryhmiä vuorotellen, keskittynyt valmentajien kouluttamiseen. Iso ongelma täällä on "overcoaching", keskitytään asioihin mitkä oikeasti eivät ole oleellisia, unohdetaan perusasiat. Valmenna sillä tasolla millä urheilijasi soutavat, ja 14 vuotiaan ensimmäistä vuotta soutavan tytön tekniikka ei ole vielä erityisen hyvä. Perusjutut kuntoon, sillä mennään jo todella pitkälle. Viime viikonloppuna oli ensimmäiset kisat ja siellä tämä totuus paljastui todellakin monelle valmentajalle. Kaikki year 9 neloset, ykkös joukkueesta viidenteen, voittivat oman lähtönsä. Year 9 keskittyi leirillä edelleen perusjuttuihin ja pidettiin myös hiukan hauskaakin, tasapainoilua yksiköllä. Kaikki tekniikkaan liittyvät harjoitteet oli erittäin helppo toteuttaa joella, koska aallokkoa ei ollut oikeastaan yhtään missään vaiheessa viikkoa.
Ja aina ei voi onnistua...
Itse sain/otin oman joukkueen valmennukseen leirillä, year 10 first quad. Mielenkiintoinen yhdistelmä fysiikkaa ja kokemattomuutta. Yksi tyttö on vaihtarina Uudesta Zealannista, soutanut siellä koulunsa ykköskasissa, ensimmäiset kahden airon soudut täällä Australiassa. Ja valitettavasti sen kyllä huomaa... Onneksi meillä on vielä viisi viikkoa aikaa Head of the Riveriin, uskoisin ajan riittävän??? Viime viikonlopun kisat osoitti, että aikataulussa ollaan. Ekassa lähdössä voitto ja toisessa oltiin kolmansia.
Tekniikka harjoitteiden tekeminen on helppoa kun kelit suosivat.
Omat päivät olivat hyvin kiireisiä, ehkä jopa liiankin. Oman joukkueen kahden tai kolmen harjoituksen lisäksi pidin muille ikäryhmille myös heille jo tutuksi tulleita landsessioneita. Koska soutaa voi ympäri vuoden, tulee ergovetoja vedettyä myös silloin kun keli suosisi soutamista. En voi kuvitella seuraavaa tilannetta Suomessa. Laitat ergo rannalle ja teet kovan ergoharjoituksen samalla katsellen lähes peilityyntä joen pintaa, ja lämpötila huitelee yli 25 asteen. Täällä se tapahtuu lähes päivittäin.
Leiri oli kokonaisuudessaan erittäin onnistunut, teknisesti mentiin iso askel eteenpäin, joukkuehenki nousi yhteisten tekemisten myötä. Yhteiset tekimiset liittyivät usein myös urheilemiseen. Vajalta lähti tie ylös vuoren huipulle, matkaa kertyi lähes 4 kilometriä. Kaikki ikäryhmät juoksivat kahdesti viikon aikana ylös huipulle. Koska ollaan koulun suojissa on turvallisuus erityisen iso asia. Juostiin joukkueittain valmentajan johdolla, ja kaikki juoksijat pidettiin yhdessä narun avulla. Onneksi tarvittiin myös huoltoauto tuomaan juomapullot tytöille, meinaan vaan että Jamppakin pääsi huipulle...
Pieni venyttely ja takaisin...
Auringon nousu on jotain mistä saa voimia jokaiseen päivään, se että harjoitukset alkavat viideltä ei haittaa kun tietää että lähes päivittäin voi seurata auringon nousua ja nauttia sen tuomasta lämmöstä viileissä (ei kylmissä) talviaamuissa.
Toinen mieltä rauhoittava asia on kun valmentaa soutua tai soutelee itse on että saa olla keskellä luontoa. Varsinkin leireillä kun ollaan yleensä kaukana kaupungeista, luontoa on villiä missä myös eläimet vapautuvat. Edelleen Carloksen oppeja noudattaen: "katsele ympärillesi, siellä tapahtuu koko ajan jotain mielenkiintoista."
Terveiset Carlokselle...
tiistai 24. kesäkuuta 2008
Sunnuntai...
Täällä eletään talvea, mikä tarkoittaa ainoastaan suomalaiselle kylmiä aamuja. Tein eräänä sunnuntaina pientä seurantaa lämpömittarilla. Aamun ensimmäinen noteeraus hiukan kuuden jälkeen, mikä on aika myöhään meidän perheessä. Sunnuntait ylipäätään ovat minulle ainut aamu milloin ei tarvitse lähteä töihin, joten itse en suuremmin kylmyydestä kärsi - ulkona on keskimäärin selvästi lämpimämpää.
Kahvi tippumaan ja tunnin päästä ovet auki, että lämpö pääsee sisälle...
Tässä vaiheessa lapset ovat jo muutamaan kertaan saaneet hien pintaan urheilemalla. Lapset viihtyvät paljon paremmin ulkona ja keksivät monenlaista tekemistä, pääosin erilaisia urheilulajeja kokeillen yksin ja keskenään. Osmo on yleensä se kekseliäin, eräänä sunnuntaina hän halusi nyrkkeilysäkin. Mutta koska sellaista ei mistään ollut mahdollista saada, hän teki oman ja aloitti karateharjoitukset...
Otso haluaa kokeilla kaikkea "australialaista", ensi termillä hän oloittaa AFL harjoitukset. On käynyt jo tutustumassa. Kriketti on "urheilulaji" jota en välttämättä ymmärrä urheiluna...
Trampoliini on suosituin joka tilanteessa, jopa aamuisin ennen kouluun lähtöä. Ja nykyään ei enää pelkkä tavallinen hyppely riitä...
Normaalina talvipäivänä lämpö kohoaa noin 20-25 asteeseen, auringossa on huomattavasti lämpimämpää. Usein hakeutuu varjoon, ja kunnon harjoittelua on syytä välttää keskipäivän aikoihin. Yksinkertaisesti, silloin on liian kuuma, myös näin talvisin.
Yleensä jossain vaiheessa sunnuntaita lähdemme koko poppoon voimin ulkoilemaan, yleensä puistoon. Lähistöltä löytyy monenlaista urheilukenttää, leikkipuistoa ja mikään ei piristä enempää kuin kunnon merimaisema, joka muuten löytyy reilun kilometrin päästä...
Kahvi tippumaan ja tunnin päästä ovet auki, että lämpö pääsee sisälle...
Tässä vaiheessa lapset ovat jo muutamaan kertaan saaneet hien pintaan urheilemalla. Lapset viihtyvät paljon paremmin ulkona ja keksivät monenlaista tekemistä, pääosin erilaisia urheilulajeja kokeillen yksin ja keskenään. Osmo on yleensä se kekseliäin, eräänä sunnuntaina hän halusi nyrkkeilysäkin. Mutta koska sellaista ei mistään ollut mahdollista saada, hän teki oman ja aloitti karateharjoitukset...
Otso haluaa kokeilla kaikkea "australialaista", ensi termillä hän oloittaa AFL harjoitukset. On käynyt jo tutustumassa. Kriketti on "urheilulaji" jota en välttämättä ymmärrä urheiluna...
Trampoliini on suosituin joka tilanteessa, jopa aamuisin ennen kouluun lähtöä. Ja nykyään ei enää pelkkä tavallinen hyppely riitä...
Normaalina talvipäivänä lämpö kohoaa noin 20-25 asteeseen, auringossa on huomattavasti lämpimämpää. Usein hakeutuu varjoon, ja kunnon harjoittelua on syytä välttää keskipäivän aikoihin. Yksinkertaisesti, silloin on liian kuuma, myös näin talvisin.
Yleensä jossain vaiheessa sunnuntaita lähdemme koko poppoon voimin ulkoilemaan, yleensä puistoon. Lähistöltä löytyy monenlaista urheilukenttää, leikkipuistoa ja mikään ei piristä enempää kuin kunnon merimaisema, joka muuten löytyy reilun kilometrin päästä...
perjantai 16. toukokuuta 2008
High Performance Coach
Reilu kuukausi on vierähtänyt taas edellisestä kirjoituksesta. Uusi kausi tyttöjen kanssa on käynnistynyt ja kiirettä on riittänyt. Päivät on vierähtänyt suunnitellessa ja valmentaessa, iltaisin ja viikonloppuisin olen yrittänyt viettää mahdollisimman paljon aikaa perheen parissa. Pieni käsityö nimeltään Amos Onni Petteri vie myös ison osan "vapaa-ajasta".
Uusi työ tyttökoulussa on tosiaan lähtenyt käyntiin. Odotukset koulun suunnalta ovat valtavat, työnimike jo kuvastaa odotuksia. Vastaavaa ei ole koulussa ennen ollut, joten olen alkuun saanut muokata omaa työkuvaani oikeastaan täysin oman näkemykseni mukaan. Varsinaista omaa joukkuetta en ole ottanut ollenkaan, vaan valmennan vaihdellen eri ikäluokkia mukaanlukien valmentajat. Valmentajien koulutus on ehkä isoin haaste, viime maanantaina pidin ensimmäisen valmentajakoulutukseni englanniksi. Pienoinen haaste, mutta homma tuli hoidettua. Tosin muutamat kommentit, että "toi lause ei ole englantia, mutta kyllä me silti ymmärretään mitä haluat kertoa", huvittavat ainakin näin jälkeenpäin...
Ohjelman suunnittelu jokaiselle ikäluokalle on minun tehtäväni. Ikäluokkia on neljä, year 8 on ensimmäinen vuosi milloin on mahdollista aloittaa soutu. Year 8 vastaa meillä suomessa seiska luokkaa. Ensimmäistä kertaa on jokaiselle ikäluokalle päiväkohtaiset ohjelmat ja ylipäätään koko kauden kattava suunnitelma. Valmentajat saavat muokata ohjelmaa, mutta tietynlainen runko on säilytettävä. Viikkokohtaiset tekniikka painotukset ovat kaikille samat ja niistä ei saa poiketa. Tekniikka painotus tarkoittaa, että vähintään puolet kaikista tekniikka harjoitteista on painopiste alueelta. Jokaisen ikäluokan "landtraining" on minun vastuullani. Iltapäivisin ainoastaan year 8 käy soutamassa, muut ikäluokat tekevät ergo/puntti treenin. Year 9 ja 10 treenaavat kerran iltapäivisin ja open (year 11 ja 12) kahdesta kolmeen kertaan viikossa. Kaiken kaikkiaan vajalla pyörii 125 tyttöä, joten haastetta riittää.
Toistaiseksi kaikki ovat olleet hyvin innostuneita kaikesta mitä on tehty. Kaikki tekeminen on hyvin erilaista verrattuna edellisiin vuosiin, joten onko vaihtelu tuonut mukavuutta vai onko harjoitukset oikeasti kivoja :) 30.8. on Head of the River, joten siihen saakka mennään tyttöjen kanssa meikäläisen metkujen avulla. Mielenkiinnolla odotan minkälaisia tuloksia syntyy...
Aamu treenit alkavat kuten pojillakin 5:30, mutta iso ero on siinä, että aamuisin on todella pimeää. Aurinko nousee näin syksyllä, mitä täällä nyt eletään, noin 6:30. Ensimmäinen tunti mennään suht pimeässä, jokaisessa soutuveneessä täytyy olla valot edessä ja takana.
Nousu ja laskuvesi hämmästyttää edelleen melkein joka aamu. Korkeusvaihtelua voi olla 1,5 metriä, välillä laituri makaa pohjamudassa ja välillä kelluu hyvin korkealla. Laskuveden aikaan...
Ja nousuveden aikaan toisesta suunnasta...
Vaja sijaitsee Brisbane Riverin sivuhaarassa, kapea " Breakfast creek" missä pystyy tekemään hyviä tekniikka harjoituksia tuulelta ja moottoriveneaalloilta suojassa. Tosin matkaa varsinaiseen jokeen on noin 1,5 km mutkia, hyvää harjoittelua perämiehille...
Pari kuvaa vajasta sisältä ja ulkoa...
Koulu missä työskentelen on St Margaret´s Anglican Girls School, koulu sijatsee reilun kilometrin päässä vajalta mäen nyppylän päällä. Kuva koulun pihalta, koko kaupunki avautuu eteen, kuten myös Bisbane River.
Uusi työ tyttökoulussa on tosiaan lähtenyt käyntiin. Odotukset koulun suunnalta ovat valtavat, työnimike jo kuvastaa odotuksia. Vastaavaa ei ole koulussa ennen ollut, joten olen alkuun saanut muokata omaa työkuvaani oikeastaan täysin oman näkemykseni mukaan. Varsinaista omaa joukkuetta en ole ottanut ollenkaan, vaan valmennan vaihdellen eri ikäluokkia mukaanlukien valmentajat. Valmentajien koulutus on ehkä isoin haaste, viime maanantaina pidin ensimmäisen valmentajakoulutukseni englanniksi. Pienoinen haaste, mutta homma tuli hoidettua. Tosin muutamat kommentit, että "toi lause ei ole englantia, mutta kyllä me silti ymmärretään mitä haluat kertoa", huvittavat ainakin näin jälkeenpäin...
Ohjelman suunnittelu jokaiselle ikäluokalle on minun tehtäväni. Ikäluokkia on neljä, year 8 on ensimmäinen vuosi milloin on mahdollista aloittaa soutu. Year 8 vastaa meillä suomessa seiska luokkaa. Ensimmäistä kertaa on jokaiselle ikäluokalle päiväkohtaiset ohjelmat ja ylipäätään koko kauden kattava suunnitelma. Valmentajat saavat muokata ohjelmaa, mutta tietynlainen runko on säilytettävä. Viikkokohtaiset tekniikka painotukset ovat kaikille samat ja niistä ei saa poiketa. Tekniikka painotus tarkoittaa, että vähintään puolet kaikista tekniikka harjoitteista on painopiste alueelta. Jokaisen ikäluokan "landtraining" on minun vastuullani. Iltapäivisin ainoastaan year 8 käy soutamassa, muut ikäluokat tekevät ergo/puntti treenin. Year 9 ja 10 treenaavat kerran iltapäivisin ja open (year 11 ja 12) kahdesta kolmeen kertaan viikossa. Kaiken kaikkiaan vajalla pyörii 125 tyttöä, joten haastetta riittää.
Toistaiseksi kaikki ovat olleet hyvin innostuneita kaikesta mitä on tehty. Kaikki tekeminen on hyvin erilaista verrattuna edellisiin vuosiin, joten onko vaihtelu tuonut mukavuutta vai onko harjoitukset oikeasti kivoja :) 30.8. on Head of the River, joten siihen saakka mennään tyttöjen kanssa meikäläisen metkujen avulla. Mielenkiinnolla odotan minkälaisia tuloksia syntyy...
Aamu treenit alkavat kuten pojillakin 5:30, mutta iso ero on siinä, että aamuisin on todella pimeää. Aurinko nousee näin syksyllä, mitä täällä nyt eletään, noin 6:30. Ensimmäinen tunti mennään suht pimeässä, jokaisessa soutuveneessä täytyy olla valot edessä ja takana.
Nousu ja laskuvesi hämmästyttää edelleen melkein joka aamu. Korkeusvaihtelua voi olla 1,5 metriä, välillä laituri makaa pohjamudassa ja välillä kelluu hyvin korkealla. Laskuveden aikaan...
Ja nousuveden aikaan toisesta suunnasta...
Vaja sijaitsee Brisbane Riverin sivuhaarassa, kapea " Breakfast creek" missä pystyy tekemään hyviä tekniikka harjoituksia tuulelta ja moottoriveneaalloilta suojassa. Tosin matkaa varsinaiseen jokeen on noin 1,5 km mutkia, hyvää harjoittelua perämiehille...
Pari kuvaa vajasta sisältä ja ulkoa...
Koulu missä työskentelen on St Margaret´s Anglican Girls School, koulu sijatsee reilun kilometrin päässä vajalta mäen nyppylän päällä. Kuva koulun pihalta, koko kaupunki avautuu eteen, kuten myös Bisbane River.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
