tiistai 7. huhtikuuta 2009

Koululaissoutua

Koululaisurheilu systeemi on hyvin mielenkiintoinen ja moninainen täällä Australiassa. Eri urheilulajeissa, jotka on jaettu talvi ja kesälajeihin, urheillaan aina vain maksimissaan kuusi kuukautta kerrallaan. Kaikki urheileminen tapahtuu kouluajan ulkopuolella, joko ennen koulua tai iltapäivisin koulun jälkeen. Kilpailut ja pelit on useimmiten viikonloppuisin. Kuuden kuukauden välein tehdään aina uudet valinnat, ei ole mitenkään itsestään selvää, että viime vuonna soutanut U15 soutaisi seuraavana vuonna. Hän saattaa valita jonkun toisen kesälajin ihan vain mielenkiinnosta päästä tutustumaan uuteen lajiin. Lajikirjo on hyvin laaja: Rugby, cricket, soccer, basketball, volleyball, waterpolo, tennis, AFL (Australian football), cross-country, rowing, sailing, swimming and track & field. Siinä on poikakoulun urheiluantia. Tyttökoulussa on vielä muutama muukin laji mukana kuten lifesaving, hockey ja badminton. Tytöt soutavat talvella, pojat kesällä.

Hiukan enemmän soudusta, johon olen nyt tutustunut kaksi kautta poikien kanssa ja aloittelen toista kautta tyttöjen kanssa. Koulusoutu on erittäin suosittua täällä Australiassa, urheilullinen taso on erittäin korkea. Lähes poikkeuksetta Australian Junnu Team koostuu koululaissoudussa pinnalle ponnahtaneista urheilijoista. Koululaissoudun tasosta hyvä esimerkki on se kun jokunen vuosi sitten edustamani poikakoulun kasi voitti australian mestaruuden junnu kahdeksikkojen lähdössä, mutta kaksi viikkoa myöhemmin kyseinen joukkue tuli Head of The River kisoissa vasta toiseksi, usean sekunnin voittajalle hävinneenä.

Luokat missä soudetaan on Juniorit (4x+), Under 15 (4x+), U16 (8+) ja Open (8+). Jokaisen on soudettava omassa ikäluokassaan, ainut poikkeus on ykkös kasi. Siihen voidaan valita kahdeksan parasta soutajaa. Open ikäluokassa suurin osa pojista täyttää 17 kyseisen vuoden aikana, muutama poikkeus voi täyttää jo 18, mutta harvemmin. Tänä vuonna juokkueessani oli yksi 18 vuotias. Harjoittelumäärät ikäkausittain vaihtelevat. Juniorit soutavat ainoastaan kahtena iltapäivänä noin 90´ kerrallaan ja lauantai aamuna saman verran. U15 ikäryhmä soutaa kahtena tai kolmena aamuna (kolme parasta nelosta) + lauantai aamu ja kahtena iltapäivänä harjoitellaan ergolla + voimaharjoittelua oman kehon painolla, pääpaino keskivartaloharjoitteissa. U16 soutaa niinikään kolmena aamuna + lauantai, kolme iltapäivätreeniä koostuu 45 minuutin punttitreenistä + 45 minuuttia ergolla.

Open ikäluokassa harjoitellaan määrällisesti kohtalaisesti mutta tehollisesti mennään kovaa. Harjoittelun rytmityksellä pyritään maksimoimaan työn ja levon suhde. Viikossa harjoitellaan 6-9 kertaa, tuntimäärät 9-14 tuntia. Viikkorytmitys on joka viikko samanlainen:

MA TI KE TO PE LA SU
AM soutu soutu soutu LEPO soutu soutu LEPO
PM ergo + voima LEPO ergo + voima LEPO voima + juoksu soutu ( ei aina) LEPO


Ykköskasin harjoittelumäärät ovat hiukan isompia kuin muilla open-soutajilla, keskimäärin kaksi harjoitusta viikossa enemmän. Ykköskasin kokonaistuntimäärä lokakuun alusta maaliskuun puoliväliin oli 290 tuntia. Täällä harjoitellaan tehollisesti kovempaa koko ajan verrattuna Suomeen. Laitan viikko-ohjelman suomalaisille valmentajille vertailuksi, ohjelma on neljä viikkoa ennen Head of The River kisaa. Tämän vuoden erikoisuutena oli joka keskiviikkoaamu 2k race tasoituksilla, mukana open 1st ja 2nd, U16 1st sekä U15 1st ja 2nd. Tavoitteena, että kaikki saapuvat maalilijalle yhtä aikaa. Yhtenä aamuna kaikki veneet tulivat maalilinjalle noin 3 sekunnin sisällä.

U3 U2 U1 AT TR AN STR All
Mo am 20 45 15 5 8 2

2x3x20´´/40´´
4x1000m middle









95

pm 10 40
10 10
45
Jani circuit x6
2x10´ rating castle 1´/1´
AT/TR, 24/28; 20´ running









115
Tu am 20 35 15 15 10


power strokes session









95

pm

















0
We am 20 45 15 8 7 2

11´ (3', 2', 1', 2', 3');
28-32 @ middle rhythm
2k race









97

pm 10 40
6 10
45
Jani circuit x4
4x4´/4´ TR rating 28-32;
20´ Running









111
Th am

















0

pm

















0
Fr am 20 45 15 8 5 3

Jani Circuit x4
5x20´´/40´´; 2x6´ (3+2+1),
rating 28-32; 3 x 25 str racing starts









96

pm







Boat loading









0
Sa am 20 40 15 5 12 3

BSHS Regatta @ Lake Kawana









95

pm

















0







Total week 704

Näillä harjoitusmäärillä ja tehoilla pojat parantavat ergotulostaan 5-15 sekuntia näiden viiden kuukauden aikana. Tutkiskelin viimeisen kahdeksan vuoden tuloksia ja niiden pohjalta ei tarvitse ihmetellä miksi Australiasta löytyy vuosi vuoden jälken niin kovia soutajia. Parhaimpana vuotena ykköskasin ergokeskiarvo oli 6:24, kaikki alle 18 vuotiaita poikia. Huonoimpanakin oltiin 6:43 keskiarvossa. Paras yksittäinen ergotulos oli parin vuoden takaa 6:06. Head of The River kisan voittajaveneen ergokeskiarvo on vähintään 6:30:n luokkaa joka vuosi. U16 ikäluokassa ollaan 6:50-7:00 luokkaa, U15 7:00-7:15.

Lopettamisprosentti koulun jälkeen on huima, harvemmin enempää kuin kaksi jatkaa soutua aktiivisesti. Viime vuoden ykköskasista kuusi soutajaa + perämies on aktiivisesti mukana seuroissa. Se on erittäin poikkeuksellista, että noin moni jatkaa. Täytyy olla tyytyväinen itseensä, tulipahan edes jotain tehtyä oikein. Tämän vuoden kasista yksi poika valittiin Australian Junnu Teamin karsintoihin, mutta hän päätti lähteä pelaamaan rugbya Argentiinaan koulujoukkueen kanssa. Osuivat päällekkäin, sanoi että soutaa voi myöhemminkin (jos haluaa), mutta Argentiinaan ei todennäköisesti muuten pääse.

Jokaisella joukkueella on oma nimetty valmentaja, joten yhdessä koulussa saattaa toimia 20-30 valmentajaa. Meidän koulussa on kaksi päätoimista valmentajaa (minä ja Director of Rowing), muut toimivat oto-valmentajina. Suurin osa oto valmentajista on koulun vanhoja oppilaita, muutaman vuoden takaa tai jopa 40 vuoden takaa. Säännölliset valmentaja tapaamiset ja jatkuvat aamupäiväkeskustelut luovat hyvän joukkuehengen myös valmentajien kesken. Kaikkien puhaltavat yhteen hiileen, pyrkien saavuttamaan parhaan soutukoulun tittelin.

Olen varmasti tuonut paljon uusia ja erilaisia asioita kouluumme, mutta on myös mainittava että olen oppinut ihan valtavasti uusia asioita soudusta ja erityisesti olen oppinut miten toimia isossa soutuorganisaatiossa.