maanantai 29. lokakuuta 2007

Viikot vierii

Edellisestä päivityksestä on taas kulunut hetki. Aika rientää kuin siivillä, tekemistä riittää, ja uutta tapahtuu koko ajan. Viimeiset yhdeksän päivää olen viettänyt "kouluttamassa" itseäni. Olen nyt level 3 Accreditoitu valmentaja täällä Australiassa, tosin minulta puuttuu vielä harjoittelu. 30 tuntia mentorin valvonnassa. Valmentaja koulutusjärjestelmä on 4 tasoinen, viimeinen on yli vuoden mittainen ja toteuteaan yhteystyössä yliopiston kanssa. Lähdin kurssille pelkästään kielitaidon takia, tosin tutustuin myös uusiin ihmisiin ja sain luotua uusia kontakteja. Kurssin anti tiedollisesti ei oikeastaan tarjonnut mitään uutta, muutama mielenkiintoinen pointti. Mielenkiintoiseksi asian teki se, että kaikki luennoitsijat työskentelevät soudun parissa kokopäiväisesti. Esim psykologian luennoitsija toimii soutupsykologina... Teen koko kurssista yhteenvedon ja laitan sen tänne blogiin, kunhan kerkiän. Jamppamaiseen tyyliin kyseenalaistin yhden luennoitsijan esitystä (huonolla englannilla), mutta lopputuloksena hän tarjosi minulle töitä? Näin täällä...
Viime päivityksessä mainitsin, että olemme asettuneet asumaan omaan kämppään. Tässä muutama kuva talosta ja sen ympäristöstä.

Autokatos hallitsee talon näkymää edestä päin.


Tunnusmerkkinä talon kohdalla valtava puu kahdesta suunnasta...



Takapihalla on iso terassi, jossa on hyvä vahtia lasten uiskentelua. Aamupala, ruokailut ja iltapala on miellyttävä nauttia katoksen alla. Lämpö aamuisin ja iltaisin on todella miellyttävä, päivisin on jo nyt näin keväisinkin liian kuuma... Hankimme polkupyörät kaikille ihan heti, peräkärryä pyörään emme ole vielä löytäneet mistään. Täytyyhän vauvankin päästä heti matkailemaan lähiympäristöön hänen synnyttyään. Tammikuun lopulla...


Uima-allas on sopivan kokoinen, siinä pystyy jopa itsekin hieman uimaan. Syvyyttä toisessa päässä pari metriä, joten lasten hyppelyt voi rauhassa toteuttaa. Kuvassa Osmo on juuri oppinut uimaan ilman kellukkeita. Harjoitus tekee mestarin, kolmesti päivässä altaassa on selvästikin tuottanut tulosta. Kuvassa näkyy myös sininen letku ja imuri, kreepy krowler, kyseinen "monsteri" pitää altaan siivouksesta huolta.



Maisema kilometrin päässä olevasta rannasta. Taustalla näkyvät leikkipuistot ovat ihan mielettömiä. Puistot on tehty niin että siellä tarjotaan monenlaista haastetta ja tekemistä. Erilaisia kiipeilytelineitä, joissa kehittyvät niin lihakset kuin tasapaino. Välillä ihan huimaa katsella lasten tekemistä, mutta vain tekemällä oppii ja kehittyy. Kuvassa näkyvä vesi on nousuveden aikaan, laskuveden aikaan rannalla voi kävellä tosi pitkälle ja keräillä vaikka simpukoita... Alman lempipuuhaa.


Niitä kenguruita ja koalia kun ei vielä ollut tullut luonnossa vastaan niin lähdimme eläinpuistoon niitä katselemaan. Puisto oli tosi kiva, siellä pääsi tutustumaan mm. kenguruihin tosi läheltä (omalla vastuulla) niille varattuun aitaukseen. Kengurut ovat todella taitavia nyrkkeilijöitä, jos niitä ärsyttää liiaksi???


Koala esityksen jälkeen niitä pääsi silittämään, Alma ryntäsi heti tutkimaan niiden turkkia.


Käärmekammoisena (minä) oli mielenkiintoista päästä kokeilemaan miltä käärme oikeasti tuntuu. Limaisen liukas... hyvin epämiellyttävä. Tosin ehkä seuraavalla kerralla kun näen käärmeen, en säiky enää ihan yhtä paljon.


Viimeiseksi pieni arvoitus kaikille, vastailkaa kommentti laatikkoon. Mikä on videossa kuuluva ääni, taustalla kuuluu Osmon huutelua, se ei ole se ääni mitä ihmetellään???


5 kommenttia:

CarlosS kirjoitti...

Selvasti hermostunut villisikä siksi Otso kiusa. Eino niin.
Kaikki tunttu olevan hyvä, hyvä niin.
Uskomaton kun tarvitse menna Zoolle kengurun tutustumisen.

Järvi tai meren kuvat toivotaan, he, he.

CarlosS kirjoitti...

Ääni on Dugong (merilehma) tai hylje.

Terveisia

CarlosS kirjoitti...

Koala se oli, koala

Mikail kirjoitti...

Aa, mää arvaan: sulla on sellainen komea vihreä limamöykky siellä jossain terassilla tai takapihalla. Välillä se loikkii eteenpäin.

Ja Nina nyt etsimään Ghost Bustersia puhelinluettelosta... ;-)

Lotta kirjoitti...

Koiralta se kuullosti