Sunnuntai...

Täällä eletään talvea, mikä tarkoittaa ainoastaan suomalaiselle kylmiä aamuja. Tein eräänä sunnuntaina pientä seurantaa lämpömittarilla. Aamun ensimmäinen noteeraus hiukan kuuden jälkeen, mikä on aika myöhään meidän perheessä. Sunnuntait ylipäätään ovat minulle ainut aamu milloin ei tarvitse lähteä töihin, joten itse en suuremmin kylmyydestä kärsi - ulkona on keskimäärin selvästi lämpimämpää.


Kahvi tippumaan ja tunnin päästä ovet auki, että lämpö pääsee sisälle...


Tässä vaiheessa lapset ovat jo muutamaan kertaan saaneet hien pintaan urheilemalla. Lapset viihtyvät paljon paremmin ulkona ja keksivät monenlaista tekemistä, pääosin erilaisia urheilulajeja kokeillen yksin ja keskenään. Osmo on yleensä se kekseliäin, eräänä sunnuntaina hän halusi nyrkkeilysäkin. Mutta koska sellaista ei mistään ollut mahdollista saada, hän teki oman ja aloitti karateharjoitukset...


Otso haluaa kokeilla kaikkea "australialaista", ensi termillä hän oloittaa AFL harjoitukset. On käynyt jo tutustumassa. Kriketti on "urheilulaji" jota en välttämättä ymmärrä urheiluna...


Trampoliini on suosituin joka tilanteessa, jopa aamuisin ennen kouluun lähtöä. Ja nykyään ei enää pelkkä tavallinen hyppely riitä...


Normaalina talvipäivänä lämpö kohoaa noin 20-25 asteeseen, auringossa on huomattavasti lämpimämpää. Usein hakeutuu varjoon, ja kunnon harjoittelua on syytä välttää keskipäivän aikoihin. Yksinkertaisesti, silloin on liian kuuma, myös näin talvisin.

Yleensä jossain vaiheessa sunnuntaita lähdemme koko poppoon voimin ulkoilemaan, yleensä puistoon. Lähistöltä löytyy monenlaista urheilukenttää, leikkipuistoa ja mikään ei piristä enempää kuin kunnon merimaisema, joka muuten löytyy reilun kilometrin päästä...

High Performance Coach

Reilu kuukausi on vierähtänyt taas edellisestä kirjoituksesta. Uusi kausi tyttöjen kanssa on käynnistynyt ja kiirettä on riittänyt. Päivät on vierähtänyt suunnitellessa ja valmentaessa, iltaisin ja viikonloppuisin olen yrittänyt viettää mahdollisimman paljon aikaa perheen parissa. Pieni käsityö nimeltään Amos Onni Petteri vie myös ison osan "vapaa-ajasta".


Uusi työ tyttökoulussa on tosiaan lähtenyt käyntiin. Odotukset koulun suunnalta ovat valtavat, työnimike jo kuvastaa odotuksia. Vastaavaa ei ole koulussa ennen ollut, joten olen alkuun saanut muokata omaa työkuvaani oikeastaan täysin oman näkemykseni mukaan. Varsinaista omaa joukkuetta en ole ottanut ollenkaan, vaan valmennan vaihdellen eri ikäluokkia mukaanlukien valmentajat. Valmentajien koulutus on ehkä isoin haaste, viime maanantaina pidin ensimmäisen valmentajakoulutukseni englanniksi. Pienoinen haaste, mutta homma tuli hoidettua. Tosin muutamat kommentit, että "toi lause ei ole englantia, mutta kyllä me silti ymmärretään mitä haluat kertoa", huvittavat ainakin näin jälkeenpäin...

Ohjelman suunnittelu jokaiselle ikäluokalle on minun tehtäväni. Ikäluokkia on neljä, year 8 on ensimmäinen vuosi milloin on mahdollista aloittaa soutu. Year 8 vastaa meillä suomessa seiska luokkaa. Ensimmäistä kertaa on jokaiselle ikäluokalle päiväkohtaiset ohjelmat ja ylipäätään koko kauden kattava suunnitelma. Valmentajat saavat muokata ohjelmaa, mutta tietynlainen runko on säilytettävä. Viikkokohtaiset tekniikka painotukset ovat kaikille samat ja niistä ei saa poiketa. Tekniikka painotus tarkoittaa, että vähintään puolet kaikista tekniikka harjoitteista on painopiste alueelta. Jokaisen ikäluokan "landtraining" on minun vastuullani. Iltapäivisin ainoastaan year 8 käy soutamassa, muut ikäluokat tekevät ergo/puntti treenin. Year 9 ja 10 treenaavat kerran iltapäivisin ja open (year 11 ja 12) kahdesta kolmeen kertaan viikossa. Kaiken kaikkiaan vajalla pyörii 125 tyttöä, joten haastetta riittää.

Toistaiseksi kaikki ovat olleet hyvin innostuneita kaikesta mitä on tehty. Kaikki tekeminen on hyvin erilaista verrattuna edellisiin vuosiin, joten onko vaihtelu tuonut mukavuutta vai onko harjoitukset oikeasti kivoja :) 30.8. on Head of the River, joten siihen saakka mennään tyttöjen kanssa meikäläisen metkujen avulla. Mielenkiinnolla odotan minkälaisia tuloksia syntyy...

Aamu treenit alkavat kuten pojillakin 5:30, mutta iso ero on siinä, että aamuisin on todella pimeää. Aurinko nousee näin syksyllä, mitä täällä nyt eletään, noin 6:30. Ensimmäinen tunti mennään suht pimeässä, jokaisessa soutuveneessä täytyy olla valot edessä ja takana.


Nousu ja laskuvesi hämmästyttää edelleen melkein joka aamu. Korkeusvaihtelua voi olla 1,5 metriä, välillä laituri makaa pohjamudassa ja välillä kelluu hyvin korkealla. Laskuveden aikaan...


Ja nousuveden aikaan toisesta suunnasta...


Vaja sijaitsee Brisbane Riverin sivuhaarassa, kapea " Breakfast creek" missä pystyy tekemään hyviä tekniikka harjoituksia tuulelta ja moottoriveneaalloilta suojassa. Tosin matkaa varsinaiseen jokeen on noin 1,5 km mutkia, hyvää harjoittelua perämiehille...



Pari kuvaa vajasta sisältä ja ulkoa...



Koulu missä työskentelen on St Margaret´s Anglican Girls School, koulu sijatsee reilun kilometrin päässä vajalta mäen nyppylän päällä. Kuva koulun pihalta, koko kaupunki avautuu eteen, kuten myös Bisbane River.

Valmentajan arvostus

Olen nyt asunut Austaliassa puoli vuotta, tuosta ajasta olen toiminut valmentajana noin viisi kuukautta. Veikon kirjoitus valmentajan arvostuksesta ja valmentajana olemisesta Suomessa kertoo lähes kaiken mitä on olla valmentajana Suomessa. Tuki ja arvostus lähes nollassa. Tänään Ylen sivuillakin asian otti esille hiihtäjä Virpi Kuitunen. Täällä toisella puolella maailmaa tilanne on aivan toinen, toki tämä kirjoitus on vain minun yksittäinen mielipiteeni.

Valmentajan arvostus lähtee yhteiskunnallisesta arvostuksesta, täällä se yhteiskunnallinen arvostus näkyy verotuksessa. OTO-valmentajia pidetään välttämättöminä urheilun kehittymisen kannalta. Täällä voit "harrastaa" valmentamista, mikä tarkoittaa verotuksessa 0% verotusta. Jos toimit täysipäiväisenä valmentajana, voit toimia omana yrittäjänä. Tämä taas merkitsee, että voit vähentää työmatkoja ja muita mahdollisia kuluja (kirjallisuus, koulutus, polttoaine ym.).

Eräs merkki valmentajan arvostuksesta on niiden huomioiminen yhtenä osana joukkuetta. Valmentaja on tärkeä ja iso osa joukkueen menestystä. Ilmoittauduttaessa kilpailuun on kaavakkeessa kohta, jossa kysytään joukkueen valmentajan nimeä, lähtöluettelossa joukkueen jäsenten nimien jälkeen on aina mainittu myös valmentaja. Pieni asia, mutta kertoo mielestäni valmentajan arvostuksesta.

Omat kokemukset valmentajan arvostuksesta kollegoiden kesken on täällä hyvin erilaista. Valmennukseen liittyvistä asioista keskustellaan avoimesti, kysytään neuvoa toisilta valmentajilta, avun pyytäminen on osa valmentajan kehityskaarta. Suomessa monet valmentajat kokevat avun pyytämisen osoittavan omaa tietämättömyyttä tai heikkoutta, ja tästä syystä ei haluta "osoittaa omaa tietämättömyyttä". Asiahan ei ole niin, ainoastaan ottamalla asioista selvää ja uskaltamalla kysyä asian jo tietävältä, kehittyy valmentajana. Soutajien keskuudessa viimeisen parin vuoden aikana mentiin iso askel eteenpäin, saatiin roimasti lisää avoimuutta. Pienen liiton/yhteisön ainut toivo on yhteen hiileen puhaltaminen.

Erääseen samaan ongelmaan olen törmännyt täällä kuin Suomessakin. Miten saada uusia valmentajia, miten saada siirrettyä urheilemisen lopettaneet urheilijat valmennuksen pariin. Oma idea uusien valmentajien hankkimiseksi ehdotin ensi vuodeksi koulun soutuohjelmaan viimeistä vuotta suotaville valmentajakoulutusta. Herätetään tulevien valmentajien mielenkiintoa, ja toisaalta luodaan urheilijoille uusia mielikuvia soudusta joka omalta osaltaan pistää ajattelemaan oikeaa suoritusta uudesta näkökulmasta ja toivottavasti parantaa veneen vauhtia... Otan avosylin, ja uskon kaikkien seurojen edustajien ottavan myös vastaan neuvoja uusien valmentajien hankintaan. Heitä kommentteja asian suhteen. Vaikka et omaisi urheilija/valmentaja taustaa, laita silti ideat liikkeelle...


UINNIN OPETUS TÄÄLLÄ (sopiva lisä tähän postaukseen)

Otso 11v, Alma 9v ja Osmo 5v aloittivat uimakoulun (learn to swim) muutama kuukausi sitten. Alkuun lapsilla oli testiuinti, jonka perusteella heidät sijoitettaisiin oman tasoisiin ryhmiin (näin ainakin luulin). Otso ja Alma sijoitettiin samaan ryhmään, ensimmäiselle tunnille mentaessä ajattelin, että kuinka monta niitä siinä ryhmässä uiskentelee. Hämmästys oli suuri, Otso ja Alma uivat kahdestaan kahden valmentajan opastaessa. Muutaman viikon jälkeen on ryhmään tullut pari uutta uimaria, mutta silti on todettava että erittäin henkilökohtaista valmennusta. Osmo uiskenteli alkuun yksin, myöhemmin ryhmään tuli toinen suomalainen poika. Valmennus on erittäin yksilöllistä, valmentajat "uivat" altaassa mukana. He ohjaavat jatkuvasti oikeisiin liikkeisiin kädestä pitäen. Esim jos kädet menevät liiaksi sivuille, niistä otetaan kiinni ja ohjataan oikeisiin liikeratoihin.



Jokaisen kerran jälkeen hämmästelen valmentajien panostusta uimarien eteen. Ensimmäinen learn to swim -jakso on huomenna ohi, ja tänään Otsolle ja Almalle ilmoitettiin, että nyt he ovat saavuttaneet riittävän teknisen tason ja heidät siirretään ensimmäiseen valmennusryhmään. Tämä varmaan tarkoittaa sitä, että nyt ryhmässä uiskentelee selvästi enemmän uimareita ja tekniikan lisäksi panostetaan fysiikan kehittämiseen. Näin ainakin luulen, tulevaisuus näyttää. Ja saa nähdä miten innostuneita lapset ovat muutaman ensimmäisen kerran jälkeen, tyyli vaihtuu varmaan totaalisesti...

Meidän pieni Osmo porskuttelee iloisin mielin opetellen erilaisten uintityylien oikeanlaista tekniikkaa, ja tod näk aloittaa uuden learn to swim -jakson. Tänään hän uiskenteli koko tunnin ajan yksin omaen näin henkilökohtaisen valmentajan... Ja opetushan oli erittäin laadukasta, perhosuintia kädestä pitäen.

BIG day

Kausi on ohi, eilen oli viimeinen kilpailu. Head of the River on soudettu. Kaikki aikaisemmat kilpailut ovat vain valmistaneet eiliseen koitokseen. Puoli vuotta on harjoiteltu vain voittaaksemme eilen. Itse en päässyt aloittamaan ihan alusta, tosin reilut viisi kuukautta olen valmentanut porukoita. Joukkueet on jaettu neljään ikäluokkaan, juniorit 1000m (alle 14v), alle 15v 1500m, alle 16v ja avoin (tarkoittaa 17v tai alle). Juniorit ja alle 15v soutavat perämiehellistä pariaironelosta, muut soutavat kasia. Meidän koulussa joukkueita löytyy jokaiseen lähtöön, kaikilla kouluilla ei ole joukkueita jokaiseen lähtöön. Lähtöjä on siis junioreilla kymmenen venettä, alle 15v on kahdeksan venettä (meidän koulussa oli yhdeksän), alle 16v löytyy neljä kasia ja avoimessa niinikään myös neljä kasia.

Itse olen valmentanut koko ajan open first eight, ja viimeiset kaksi kuukautta olen myös valmentanut under 15´s first quad. Näiden ikäluokkien harjoitukset menivät sopivasti ristiin, joten molempien joukkueiden valmentaminen on onnistunut.

Päivän huipennus on aina open first eight, joten nelonen aloitti ensin. Viimeiset pari viikkoa oli mennyt loistavasti harjoituksissa, viimeinen kilpailu viikko sitten päättyi meidän voittoon niukasti, 0,65 eroa seuraavaan. Kolmen edellisen kisan tulosten pohjalta joukkueet rankataan, ranking määrää radan pääkilpailussa. Seitsemän rataa ja seitsemän joukkuetta, paras ranking radalla 4 ja niin edespäin. Olimme ranking number 1, joten odotukset päivälle olivat korkeat. Tuuli oli aamulla kohtalaisen kova ja sivu vastainen, joten tuomaristo vaintoi ratajärjestystä. Paras ranking radalla yksi ja rankingin mukaisesti siitä eteenpäin...

Kilpailu oli erittäin tasaista ja kovaa. Jälkikäteen analysoituna pojat sanoivat, että startti meni mönkään, väivät valitettavan paljon jälkeen. Kilpailu eteni totutun kaavan mukaan, mun pojat nousivat koko matkan ajan saavuttaen kärkeä veto vedolta. Valitettavasti eilen maalilinja tuli liian nopeasti vastaan. Sijoitus toinen, reilun sekunnin perässä. Olin tyytyväinen ja pettynyt, tyytyväinen koska ensimmäisen kerran pojat olivat antaneet kaikkensa maalilinjan ylittäessään. Pettynyt oli siihen, että viimeiset kolme viikkoa jokaisessa harjoituksessa olen yrittänyt saada poikien päähän yhden tärkeimmistä asioista suodussa. Kisaa ei voi voittaa jos taistelee oman veneen rytmiä vastaan. Tarkoittaa käytännössä sitä että vedon ja palautuksen suhde ei saa olla sama, veneen täytyy antaa liukua palutuksessa. Kaikkineensa loistava kilpailu alle 15v pojilta, nälkää jäi vielä tulevaisuuteenkin. Kuva viikko sitten soudetusta kilpailusta.


Open first eight, päivän viimeinen lähtö. Lähtökohdallisesti homma on aivan toisenlaista kuin alle 15v. Pojat ottavat homman tosissaan ja harjottelevat paljon, 8-9 harjoitusta viikossa. Halu voittaa on mieletön, kaikki mitä tehdään tehdään kunnolla (kesti pari kuukautta ennenkuin pojat ymmärsivät asian). Ranking ennen kilpailua oli neljäs, tosin yksi voittokin löytyi taskusta. Viikko sitten kisassa viisi ensimmäista (seitsemästä) oli 1,5 sekunnin sisällä, joten mitä vain oli odotettavissa. Viimeinen viikko harjoituksissa oli mennyt loistavasti, alle 30 vedon nostoissa tahti oli aina yli 40. Edellisen illan hengen nostatus "dinner" oli mennyt loistavasti, henki oli erittäin korkealla. Startti oli paras minkä pojat olivat koskaan tehneet, 43 tahdilla liikkeelle. Keskimmäinen tonni on ollut aina tämän joukkueen ase, poikien rytmi ja kontrasti vedon ja palautuksen välillä on parasta mitä tuon ikäisiltä voi odottaa. Muutkin joukkueet olivat valmistautunet huolella ja 600m soutamatta viisi venettä rinta rinnan alle puolen veneen mitan sisällä. Valtava loppukiri oli alkanut jokaisella joukkueella, hienoa katsoa kilpailua missä viimeiset kymmenen vetoa ratkaisee kuka voittaa. Mun poikien hieno loppukiri, 40 tahdilla yli maalilinjan ei valitettavasti riittänyt. Sijoitus toinen, 0,36 sekuntia kärkeen. Eroa toisen ja kolmannen välillä 0,6, kolmannen ja neljännen välillä 0,8. Viides jäi sekunnin neljännestä, joten mieletön kilpailu. Olin erittäin tyytyväinen poikien soutuun, paras suoritus tärkeimmällä hetkellä. Valitettavasti se ei riittänyt voittoon eilen.


Kaiken kaikkiaan eilinen päivä oli oikea elämys, tunnelma oli käsin kosketeltavissa. Ihmisiä katsomassa tuhansia, viimeiset kolme-neljäsataa metriä radan varressa pelkkää ihmismassaa. Meteli maalilinjalla korvia särkevä, kannustusjoukot jokaisesta koulusta pitivät omaa showtansa.


Tänään on presentation lunch, sen jälkeen alkaan muutaman viikon loma. Tarkoittaa että aamuisin saa nukkua viiteen tai välillä jopa kuuteen. Loman jälkeen tytöt aloittavat oman kautensa, missä koulussa olen mukana on vielä epäselvää. Työ minkä olen tehnyt poikien kanssa on kantanut hedelmää, useat koulut haluaisivat minut valmentamaan ja kehittämään oman koulunsa soutuohjelmaa. Loman kohokohta tulee olemaan parin viikon loma melbournessa, näkee muutakin osaa Austaliaa.

"Aussie Baby"

Meidän perheen neljäs ihme syntyi maailmaan tänään 6.2.2008 kello 20:02. Pojalla oli mittaa 54cm ja painoa 4450g.

Leirillä...

Soutuleiri numero kaksi on takana. Raskas viikko, kolme soutuharjoitusta päivässä ja sen lisäksi monennäköistä puuhastelua. Ja jatkuva keskittyminen kielen kanssa rasittaa pääkoppaa vielä lisää... kai siihenkin jossain vaiheessa tottuu.

Monennäköistä ennenkokematonta tuli taas nähtyä. Ensimmäinen kolahdus tapahtui pakatessa trailereita (huom monikko). Leirille osallistui n. 120 poikaa, vaihdellen 15-20 valmentajaa ja vanhempia mukana n. 15 joka päivä. Yksi traileri tuli täyteen kaseja, toinen nelosia ja yksiköitä. Kaiken huippuna lastattiin yksi traileri täyteen moottoriveneitä, joita oli mukana 11.


Leiripaikka sijaitsi n. 100km pohjoiseen täältä Brisbanista, Maroochydore river. Joki oli ihan ok paikka soudella, paljon sivuhaaroja josta löytyi suojainen paikka tuulen yllättäessä. Kelit olivat mainiot, ei ollenkaan niin lämmintä kuin tavallisesti tähän aikaan vuodesta, tuulta ja vettä sen sijaan oli normaalia enemmän.

Kohta alkaa kunnon kuuro...



Ykköskasin tyylinäyte... "roll ups/ full slide; catch placement"



Leirin yksi tavoite oli kasvattaa joukkuehenkeä, toimia isona ryhmänä. Leirin huippukohta sekä valmentajille että erityisesti pojille oli joukkuekuvan ottaminen, tyyli millä se tehtiin oli jotain uskomatonta. Haastetta vähän yhdelle jos toiselle... Kuvan saa isommaksi sitä klikkaamalla.


Ryhmäkuva seisten omassa veneessä, kuusi kasia ja viisi perämiehellistä nelosta. Joukon takana on vielä kaksi moottoriveneellistä poikia, kaikille ei riittänyt omaa venettä.

Leiripaikan löytäminen noin isolle porukalle ei ole ihan helppoa. Leirillä ruokailut pyörittää vapaaehtoiset vanhemmat. Joka päivä siellä hääri n. 15 vanhempaa, he tulivat aamulla 5:30 laittamaan aamupalaa ja lähtivät illalla viimeisen ruokailun jälkeen n. 20:30. Aamulla oli taas uusi porukka valmiina. Jokaisella joukkueella oli siivousvuorot vuorotellen, ruokapaikka tuli siivota jokaisen ruokailun jälkeen. Hommat toimivat hienosti, ei turhia nurinoita...


Paikka oli otollinen myös muunlaiselle harrastamiselle, yhden valmentajan mielipuuhaa oli ravustaminen. Ja saatiinhan yhtenä iltana myös kyseisiä saaliita maistella. En tiedä käykö kuvasta ilmi, mutta rapu on reilusti meikäläisen kämmenen kokoinen.


Leirin viimeisenä päivänä oli miniregatta, soudettiin noin 300 metrin kisoja toinen toisia vastaan. Välillä tasoituksella, välillä vaihdeltiin kokoonpanoja niin että parhaat ja heikoimmat sekoitettiin samaan kasiin jne... Kuvassa kerrataan kilpailukäyttäytymistä, huomenna lauantaina alkaa varsimainen kilpailukausi, joten pieni kertaus kaikesta ei ollut pahitteeksi.


Viimeinen leiripäivä oli myös "Australia day", joten veneet varustettiin asianmukaisin varustein. Koska kyseinen päivä on kansallinen vapaapäivä ja tänä vuonna se osui lauantaille niin vapaapäivä siirrettiin seuraavalle maanantaille. Pitäisiköhön meidänkin ottaa mallia kyseisestä käytännöstä???

Leikkipuistot

Jossain aikaisemmassa kirjoituksessani mainitsin, että leikkipuistoja löytyy vähän joka nurkasta. Nyt pari kuukautta myöhemmin täytyy todeta edelleen, että näin on. Olkoon tämä kirjoitus ylistys näiden puistojen suunnittelijoille.


Ensi alkuun puistot olivat vain puistoja, joista löytyy monenlaisia ajanvietettä lapsille. Nyt asiaan paremmin tutustuttaani täytyy todeta, että kysymyksessä on hyvin suunnitellut lasten motoriikan kehittämispuistot. Ja kaiken lisäksi puistot on suunniteltu aivan pienistä lapsista aina reilusti yli kymmenvuotiaille.



Pitemmän aikaa liikunnan parissa aikaa viettäneenä ei voi olla huomaamatta miten nuorten ja erityisesti yläasteikäisten peruskunto on rapistunut. Perusmotoriikka on lähes olematonta, keskivartalon lihaskunto on todella huono. Suurin syy tähän on tietokoneet ja monenlaiset pelikonsolit. Toki aina löytyy monipuolisia lahjakkaita urheilijoita, jotka osaavat kaikkea ja hallitsevat oman kehonsa loistavasti. Puhun kuitenkin yleisellä tasolla tapahtuneesta romahduksesta. Ilmastossa tapahtunut muutos varmasti vaikuttaa liikunta-aktiivisuuteen. Esim talvisin ei enää eteläsuomessa ole kovin montaa päivää mahdollista hiihtää, kevät on usein hyvin kylmää ja syksyisin sataa ropistelee lähes päivittäin. Nämä on selittelyjä, mutta varmasti myös vaikuttavat...



Taisi mennä juttu vähän raiteiltaan... leikkipuistoistahan piti kirjoittaa. Tykkään täällä erityisesti siitä, että leikkipuistot ovat täynnä erilaisia kiipeilytelineitä. Moniin telineihin ei ole mahdollista edes päästä ylös ilman kiipeämistä suoraa ylöspäin kovilla tikkailla tai vinoissa naruaskelmissa. Toki ylös pääsee silppaamalla, jos sen taidon osaa.




Ainakin omat lapseni rakastavat telineitä, joissa voi käsivoimin roikkua liikkuvilla rullilla. Pelkkiä leuanvetotelineitä, mitä suomessa on jokapaikassa, ei ole lähes ollenkaan, vaan siihen on aina yhdistetty jotain liikkumista. Näin myös motoriikka kehittyy samalla. Ensimmäisenä kuvana oleva valtava kiipeilyteline on hyvä esimerkki monipuolisesta kiipeilyteliteestä. Alimmilla tasoilla voi roikkua ja siirtyä sivuttain naruilla, jos ei vielä uskalla kiivetä ylöspäin. Meidän Osmo aloitti alimmilta tasoilta heiluen, nyt hän uskaltautuu jo puoleen väliin kiipeillen myös sivusuunnassa.




Kiipeilytelineitä löytyy erikokoisia, sama idea mutta minikoossa. Pieniä vinoja tasoja, joita pitkin mennään ylöspäin käsillä auttaen. Useimmiten apuna on vino putki tai naru/ketju jota pitkin voi auttaa vetämisessä.





Kiipeilytelineiden alla on hyvin pehmustettu alue, johon mätkähdettyään harvemmin loukkaa - ainakaan pahemmin. Pienet lapset aloittavat kiipeilyuransa samaan aikaan kun nousevat pystyyn. Kun he oppivat pienestä pitäen kiipeilemään, niin harvoin niitä näkyy putoilevan. Ja kun ollaan jo hyvin pienestä asti pudottu niin useimmiten noustaan pystyyn ja aloitetaan alusta...


Eri puistoissa löytyy kyllä monesti hyvin samantapaisia telineitä, mutta nyt on jo huomannut miten lasten taitojen kehittyessä haetaan uutta haastetta. Jossain ylempänä on kuva, jossa Osmo kiipeää rautakehikkoista putkea ylöspäin sen sisällä, tuntui turvallisemmalta. Nyt aikaa myöhemmin, hän hakee haastetta kiipeämällä samanlaista putkea sen ulkopuolella.


Muutama viikko sitten löydettiin eräästä puistosta täysin uudenlainen tasapainoiluteline. Pyörivä rulla (pyörii herkästi), jonka päälle ensi alkuun yritettiin kiivetä. Kun sinne päästiin ja jopa hetki pysyttiin, aloitettiin kävely yritykset ja siinä vaiheessa ollaan edelleen. Rullan vieressä on käsille tuki telineet, mutta jos siitä pitää kiinni kuten Osmo kuvassa on tasapainopiste rullan ulkopuolella. Toisinpäin ei ole ollenkaan niin haasteellista, onko näin tehty vahingossa vain onko joku asiaa oikeasti miettinyt??? Puistoissa nyt melkein neljä kuukautta kiertäneenä uskoisin, että joku suunnittelija on asiaa miettinyt monesta näkökulmasta, erityisesti lasten motoriikan kehittymisen edesauttamiseksi.


By the way... Lapset kellottivat Rubiikin kuution tekemisessä 2:25.