Paikka oli selvästi etelämpänä kuin missä normaalisti harjoittelemme, aamuisin oli selvästi kylmempää. Jopa Suomalaisen mittapuun mukaan, itsekin sorruin yhtenä aamuna laittamaan verskat jalkaan, ensimmäisen kerran täällä Australiassa ollessani. Oli tytöillä ihmettelemistä, Janilla pitkät housut jalassa, nyt täytyy olla todella kylmää...
Ennen leiriä olin valmentanut kaikkia ryhmiä vuorotellen, keskittynyt valmentajien kouluttamiseen. Iso ongelma täällä on "overcoaching", keskitytään asioihin mitkä oikeasti eivät ole oleellisia, unohdetaan perusasiat. Valmenna sillä tasolla millä urheilijasi soutavat, ja 14 vuotiaan ensimmäistä vuotta soutavan tytön tekniikka ei ole vielä erityisen hyvä. Perusjutut kuntoon, sillä mennään jo todella pitkälle. Viime viikonloppuna oli ensimmäiset kisat ja siellä tämä totuus paljastui todellakin monelle valmentajalle. Kaikki year 9 neloset, ykkös joukkueesta viidenteen, voittivat oman lähtönsä. Year 9 keskittyi leirillä edelleen perusjuttuihin ja pidettiin myös hiukan hauskaakin, tasapainoilua yksiköllä. Kaikki tekniikkaan liittyvät harjoitteet oli erittäin helppo toteuttaa joella, koska aallokkoa ei ollut oikeastaan yhtään missään vaiheessa viikkoa.
Ja aina ei voi onnistua...
Itse sain/otin oman joukkueen valmennukseen leirillä, year 10 first quad. Mielenkiintoinen yhdistelmä fysiikkaa ja kokemattomuutta. Yksi tyttö on vaihtarina Uudesta Zealannista, soutanut siellä koulunsa ykköskasissa, ensimmäiset kahden airon soudut täällä Australiassa. Ja valitettavasti sen kyllä huomaa... Onneksi meillä on vielä viisi viikkoa aikaa Head of the Riveriin, uskoisin ajan riittävän??? Viime viikonlopun kisat osoitti, että aikataulussa ollaan. Ekassa lähdössä voitto ja toisessa oltiin kolmansia.
Tekniikka harjoitteiden tekeminen on helppoa kun kelit suosivat.
Omat päivät olivat hyvin kiireisiä, ehkä jopa liiankin. Oman joukkueen kahden tai kolmen harjoituksen lisäksi pidin muille ikäryhmille myös heille jo tutuksi tulleita landsessioneita. Koska soutaa voi ympäri vuoden, tulee ergovetoja vedettyä myös silloin kun keli suosisi soutamista. En voi kuvitella seuraavaa tilannetta Suomessa. Laitat ergo rannalle ja teet kovan ergoharjoituksen samalla katsellen lähes peilityyntä joen pintaa, ja lämpötila huitelee yli 25 asteen. Täällä se tapahtuu lähes päivittäin.
Leiri oli kokonaisuudessaan erittäin onnistunut, teknisesti mentiin iso askel eteenpäin, joukkuehenki nousi yhteisten tekemisten myötä. Yhteiset tekimiset liittyivät usein myös urheilemiseen. Vajalta lähti tie ylös vuoren huipulle, matkaa kertyi lähes 4 kilometriä. Kaikki ikäryhmät juoksivat kahdesti viikon aikana ylös huipulle. Koska ollaan koulun suojissa on turvallisuus erityisen iso asia. Juostiin joukkueittain valmentajan johdolla, ja kaikki juoksijat pidettiin yhdessä narun avulla. Onneksi tarvittiin myös huoltoauto tuomaan juomapullot tytöille, meinaan vaan että Jamppakin pääsi huipulle...
Pieni venyttely ja takaisin...
Auringon nousu on jotain mistä saa voimia jokaiseen päivään, se että harjoitukset alkavat viideltä ei haittaa kun tietää että lähes päivittäin voi seurata auringon nousua ja nauttia sen tuomasta lämmöstä viileissä (ei kylmissä) talviaamuissa.
Toinen mieltä rauhoittava asia on kun valmentaa soutua tai soutelee itse on että saa olla keskellä luontoa. Varsinkin leireillä kun ollaan yleensä kaukana kaupungeista, luontoa on villiä missä myös eläimet vapautuvat. Edelleen Carloksen oppeja noudattaen: "katsele ympärillesi, siellä tapahtuu koko ajan jotain mielenkiintoista."
Terveiset Carlokselle...