Reilu viikko takana...

Nyt kun olemme olleet tuntemattomassa reilun viikon on syytä ihmetellä monia asioita. Olemme viettäneet kyseisen ajan Ninan serkun luona. Näin totuttelu paikallisiin tapoihin ja kulttuuriin on ollut helpompaa. Viikon aikana blogin päivitys on ollut hankalaa, joten nyt tulee sitten oikein kunnolla...

Ensimmäisenä lentokentältä majapaikkaan mentäessä olin monesti huutaa kuskille varo, mutta onneksi joku oli keksinyt siirtää ihmiset väärälle puolelle tietä ajamaan. Olen nyt viikon päivät ajellut itsekin väärällä puolella ja voin sanoa sen sujuvan yllättävänkin helposti. Autot samalaisia kuin Suomessa, tosin vain merkkisiä. Sama auto eri nimellä, toisaalta moottorit ovat erittäin suuria. Varmaan johtuen bensan hinnasta. Bensa litra maksaa noin 70 centtiä. Meidänkin autossa Ford Falcon, farmari moottori on 4 litrainen. Kulutus sen mukainen, muttu kyllä sillä pääsee... Niin ja kengurupuskuri on vakiovaruste =)



Täällä ei ainoastaan tie ole väärällä puolella tietä, vaan esim valokatkaisijat painetaan eri päin kuin meillä. Suurin osa ovista aukeaa sisälle päin, niin että niitä on mahdollisimman hankala käyttää kolhimatta itseään.

Vaikka ihmisiä on paljon, asumme kuitenkin miljoonakaupungissa, niin luontoa ei ole unohdettu. Puistoja ja lasten leikkipaikkoja on joka puolella. Ja toisaalta luonto on joka päiväistä elämää... Pihakalusteiden yläpuolella syödessämme alkoi ropista ja ihmettelimme mikä se on, ja gekkohan se siellä.


Olen elämäni aikana syönyt monet banaanit ja aina luullut, että banaanin tertut roikkuvat alaspäin. Mutta täällä Ninan serkun pihallahan kasvaa banaaneita, ja tertut ylöspäin


Auton moottoreiden lisäksi lähes kaikki muukin on muutamaa numeroa suurempia kuin Suomessa. Hämähäkki keittiön lattialla.


Ja käärme luikertelemassa talon edessä kadulla... Ei mikään miellyttävä näky.


Luonto mykistää välillä kauneudellaan. Lukuisia sateenkaari papukaijoja takapihalla, tässä yksi kauniine väreineen.



Mitä lapset tekevät Suomessa kun nähdään lämpimän näköinen joki, jossa olisi helppo mennä uimaan. Vaattet pois ja veteen, täällä on syytä varoa vähän...


Monen näköistä on jo tullut nähtyä mutta vaikuttavimpiin kokemuksiin kuuluu ehdottomasti oikeaan aitoon Australialaiseen luontoon tutustuminen, joka pitää sisällään kunnon puskapaskat ja ruokailut nuotiolla. Luonnon soputumiskykyä kuvaa hyvin paikallinen "black Boy" -kasvi.


Kasvi on komeimmilaan kun sen runko on hyvin hiiltynyt rungostaan metsäpalojen jäljiltä. Metsäpalot ovat arkipäivää kuumuudesta johtuen. Vietimme pari päivää alueella, missä edellinen kunnon 50 neliökilometrin metsäpalo riehui 2002. Paloa ei saatu hallintaan kuin vasta sen saavuttaessa ympärillä olevat moottoritiet. Palo saatiin sammutettua tieltä käsin, kun sillä ei ollut enää mitään poltetavaa, edessä tie palomiehineen ja takan hiiltynyt metsä. Nyt viisi vuotta myöhemmin ainut mistä huomasi palon täällä olleen, oli hiiltyneet puut noin kymmeneen metriin. Muuten luonto oli kaunista ja rehevää. Tässä juva hilltyneestä "black boy"n rungosta.


Ajelimme maasturilla pitkin metsiä, järjettömän jyrkkiä rinteitä, pysäköimme ja vaeltelimme jaloin ympäriinsä ihmetellen luonnon monimuotoisuutta. Oppaana Ninan serkun mies, Phil, Aussi keskeltä Outbackiä. Löysimme niin Dingon kuin Wallabin (pieni kenguru) pesiä, valitettavasti itse eläimiä ei näkynyt. Dingot kuulemma ammutaan, koska ne syövät Wallabeita. Etsimme yöllä valon heittimen avulla myös koalia puista, minä ajoin ja Phil tähysteli. Ei löytynyt, tällä kertaa. Liito-oravan pesä puun rungon sisällä.


Maisemat kuin lapissa, erotuksena puut ja lämpö. Täällä valta puu on eucalyptus -puu, sitä kasvaa joka paikassa. Ja lämpötila näin keväällä päivisin siinä kolmenkymmenen tuntumassa, öisin läpö laskee noin viiteen. Tämä tarkoittaa, että öisin on kylmä. Täällähän ei taloja osata eristää ollenkaan. Aamulla kun herätään, avataan kaikki ovet ja ikkunat, jotta sisälle saataisiin edes vähän lämpöä. Iltapäivällä nuotio pystyyn ja ruuan laittoon...


Ja VARMASTI monessa mukana ollut maasturi...


Olemme nyt muuttaneet "omillemme", lähdimme aamulla kohti uutta asuntoa... ja vielä yhtä iloisina kuin lähtiessämme Suomesta...