Huhtikuun puolivälissä lastasin trailerin täyteen veneitä, ja suuntasin kohti Melbournea. Keräsin tulvan tuhoamia veneitä yhteen traileriin ja vein niitä tehtaalle korjattavaksi. Matkan ajankohta oli tarkkaan valittu, tein viiden päivän pysähdyksen Sydneissä. Muutaman valmentamani pojan vauhti ja kunto oli ollut sitä luokkaa, että he lähtivät kokeilemaan vauhtiaan maajoukkueen karsintoihin. Joten siinä samassa pääsin minäkin kokemaan ensimmäisen kerran Australian junnu maajoukkueen ”selection trial”, kaksi poikaa yksiköllä ja kaksi ip kaksikkoa. Karsinnat olivat kaksi osaiset, ensimmäiseen puoliskoon osallistutaan joko yksiköllä tai ip kaksikolla ja toiseen osaan, ”seat racing”, valitaan ainoastaan parhaimmat. Karsinnat alkoi 1900 metrin time trial:lla, josta aikojen perusteella karsittiin A, B, C jne finaaleihin. Kahdeksan veneen finaaleiden ja NTID-testin (national talent identification test) perusteella valittiin soutajat ”seat racing” karkeloihin. Ainoastaan yksi pojistani selvitti tiensä jatkoon ensimmäisestä osasta. Kahden päivän yli jatkuvien ”seat racing” vetojen jälkeen valittiin tämän vuoden soutajat maailmanmestaruuskilpailuihin. Minun urheilijoiden vauhti ei riittänyt valintaan tänä vuonna, tosin paras poika jäi Australiaan jääväksi varamieheksi.
Mielenkiintoinen kokemus... Samaan aikaan myös U23 ja Senior A maajoukkue teki omia valintojaan samalla radalla. Tulihan sitäkin siinä ohessa seurattua ja ilmeteltyä.
Matka jatkui kohti Melbournea. Nina oli pakannut kakki neljä lapsukaista lentokoneeseen ja lähettänyt heidät jo etukäteen Melbourneen. Aili oli ystävällisesti noutanut lapset lentokentältä ja pitänyt huolta kunnes saavuin perille. Tosin ei se huolenpito siihen loppunut, ei ollenkaan. Siitä iso kiitos Ailille, nautimme viikon huolenpidosta täysin sydämin.
Monenlaista mahtui siihenkin viikkoon. Menimme edestakaisin paikasta toiseen. Kävimme Science centerissä, Melbourne Zoo, pika visiitti Gelongissa (Sykesin tehdas) ja monta muuta paikkaa. Hauskaa oli ja minä erityisesti nautin jokaisesta minuutista lasteni kanssa. Kotona normaalissa arjessa ne hetket ovat välillä liiankin harvassa.
Sain muutaman uuden veneen kyytiini ja matka jatkui takaisin. Ostin kahden näytön DVD soittimen autoon, jotta lasten matka joutuisi nopeammin ja niinhän se joutui... Vähän ennen puolimatkaa, ensimmäisen päivän loppupuoliskolla katsoin taustapeiliin ja ihmettilin mustaa savua trailerin takana. Pikainen stoppi tienposkeen ja katsomaan... Aikani katseltuani ja tutkiskeltuani en löytänyt mitään ongelmia, joten matka jatkui. Vauhdin noustessa sinne sadan kieppeille huomasin saman mustan savun trailerin taka-akselin paikkeilla uudestaan. Uusi pysähdys, ja en edellenkään huomannut mitään vikaa missään. Jatkoin matkaa hiukan rauhallisemmin seuraavaan kylään, johon onneksi oli matkaa ainoastaan kymmenkunta kilometriä. Kylästä löytyi paikallinen ”kylähullu”, joka työskentelee24/7. Trailerin etunmaisen akselin hitsaus oli irronnut kuskin puolelta. Vauhdin noustessa riittävästi etu-akselin rengas alkoi hiertää taka-akselin rengasta aiheuttaen sen mustan savun. Pikaiset hitsaukset ja matka jatkui...
Seuraavana aamuna lähdimme liikkeelle paljon ennen auringon nousua niinkuin monenlaiset eläimetkin. Valitettavasti autoni ja trailerini koitui yhden kengurun ja yhden valkoisen jäniksen kohtaloksi. Pysähtyessämme aamupalalle jo auringon paistaessa oli traileriin jäänyt valitettavat jäljet eläinonnettomuudestamme. Valitettavaa pientä eläinonnettumuutta huolimatta loppumatka sujui joutuisasti ja saavuimme kotiin parin viikon reissun jälkeen väsyneinä mutta rentoutuneina. 4821km oli kertynyt trippimittariin kääntyessäni kotipihalle.
Australian tiet ovat pitkiä ja suoria, välillä hyvinkin unettavia. Jokaisessa osavaltiossa on omat huvittavat tienvarsikyltit muistuttamassa kulkijoita siitä, että on pysähdyttävä riittävän usein tai muistuttamassa nopeusrajoituksista tai ylinopeuden vaaroista. Pyysin Almaa ottamaan muutaman kuvan ihan vain muistoksi noista kylteistä tai voi sanoa jopa kylttisarjoista.
