Muutama viikko sitten istuin alas ja tutkiskelin poikien ykköskasin tekemisiä viimeisen puolen vuoden aikana, elikkä mitä tapahtui ennen ansaittua voittoa. Numeroina homma näytti seuraavalta: 275 tuntia harjoittelua (4.10. – 13.3.), 1889km; 95 kertaa vesillä (9krt 1x, 12krt 2-, 8krt 4+) + kilpailut(16 starttia). 10 kertaa 2 kilsan kisa kasilla, ja 2 kertaa nelosella. Lisäksi ohjelmassa oli 2 kertaa tonnin kisan kasilla. Kaiken tämä lisäksi vedimme harjoituksissa 5 kertaa 2k kisan ilman tahtirajoituksia, ja 5k kisan 7 kertaa rajoitetuilla tahdeilla (22-28). Kuten edeltä näkyy, tänä vuonna panostimme erityisesti kilpailunomaiseen kovuuteen. Kovuus olikin yksi valttikorttimme tänä vuonna.
Valintasysteemi tänä vuonna kuten aikaisempinakin vuosina, oli kahden ajan yhteenlaskettu aika; 2k ergo + n. 1500m yksikkö. Selection trial vedettiin lokakuun lopulla, marraskuun lopulla ja viimeinen tammikuun lopulla. Tämän lisäksi viimeinen 2k ergo tehtiin vielä helmikuun loppupuolella. Viimeinen ergo on lähinnä itseluottamuksen kohottamisveto, oma ennätys muutama viikko ennen pääkilpailua nostaa fiilikset ylös. Toimi erinomaisesti tänäkin vuonna. Ensimmäiset kuukaudet vaihtelin poikien sijaintia veneessä jatkuvasti, esim. kahta poikaa lukuun ottamatta kaikki muut istuivat tahtiairossa vähintään kaksi harjoitusta. Oli viikkoja jolloin jokainen vaihtoi puolta jokaisessa harjoituksessa. Perustelin vaihtoja pojille, että osaamalla molemmat puolet tuplaatte mahdollisuutenne istua ykköskasissa. Tarinassa on puolet totta, todellisuudessa yritin saada pojat miettimään enemmän mitä tai paremminkin miten he soutavat. Vaihtamalla puolta ei voi rutinoitua liiaksi, esim airon kääntäminen tapahtuu ainoastaan sisemmällä kädellä. Kun jatkuvasti vaihtaa puolta, on tosiaankin mietittävä miten homman tekee teknisesti oikein, ja oppimisen alkuvaiheessa on erittäin tärkeää että miettii koko ajan omaa tekniikkaansa.
Kausi oli hyvin erilainen verrattuna aikaisempiin vuosiin. Lopullisesta kokoonpanosta neljä poikaa souti jossain vaiheessa kautta kakkoskasissa. Aikaisempina vuosina ehkä yksi poika on vaihtunut kauden kuluessa, ensimmäisenä vuonna koko kauden oli sama kokoonpano. Kilpailu paikoista ajoi pojat harjoittelemaan astetta aikaisempaa kovempaa, tosin ohjelmakin tänä vuonna oli astetta selvästi kovempi. Harjoittelimme läpi koko kauden ilman sairasteluja, yksi selkä oireili loppukaudesta. Ohjelma oli erittäin kovaa, mutta pariin otteeseen otimme pari askelta taaksepäin ja annoin pojille ylimääräisiä vapaapäiviä. Se on järkevää kun huomaa poikien olevan äärirajoilla fyysisesti. Normaalisti vedän poikien jokaisen harjoituksen, treenataan sitten ergolla, vesillä tai punttisalilla. Juoksulenkitkin yritin olla mukana pyörällä, siinä kohtaa tosin jouduin välillä antamaan periksi, koska usein jouduin vetämään harjoituksia muille pojille samaan aikaan. Jatkuva läsnäolo mahdollistaa erittäin tarkan seurannan ja tarvittavat muutokset on helppo tehdä pikaisestikin.
Kausi oli erittäin nousujohteinen koko puoli vuotta. Joulukuun puolivälissä oli ensimmäiset kisat, joihin emme panostaneet ollenkaan. Kisat olivat kovan leiriviikon päätös. Kaksipäiväiset kisat, joissa soudimme molempina päivinä kaksi kasilähtöä ja yhden neloslähdön. Ensimmäisenä päivänä yritin laittaa kaksi hyvin tasaista nelosta, missä epäonnistuin. Eroa kahden nelosen välillä kertyi lähes kahdeksan sekuntia, ja sijoitukset 2. ja 5. Seuraavana päivänä halusin muodostaa mahdollisimman nopean nelosen, missä onnistuin. Pojat voittivat 3 sekunnin erolla tämän vuoden Australian mestaruuskilpailun nelosen voittajia. Kasikilpailussa HOR kisan kakkonen voitti meidät 10 sekunnilla lauantain finaalissa. En ollut erityisen huolestunut kisan jälkeen, koska me soudimme tahdeilla 32-34 koko kisan. Kun taas kisan voittaja tuli maalilinjan yli tahdilla 40.5, ja muutenkin melkein koko matkan tahdilla 38. Noista lukemista on vaikea kehittyä, toisin kuin meillä.
Kilpailukausi oli niin ikään nousujohteinen. Voitimme yhdeksästä lähdöstä kolme, mutta jokainen voitto tuli erilaisilla taktiikoilla. Voitimme kisan johtaen alusta loppuun, voitimme kisan panostaen keskimmäiseen tonniin ja voitimme kisan vahvan viimeisen 500m ansiosta. Pääkilpailun voitimme keskimmäisen tonnin ansiosta. Näin jälkikäteen analysoiden voin sanoa, että keskimmäinen 1000m oli aina meidän vahvuutemme. Se perustui järkkymättömään uskoon omista vahvuuksista ja pojat omasivat uskomattoman liu’un veneessä, erityisesti keskimmäisen tonnin aikana. Ensimmäiset neljä kuukautta harjoittelusta panostimme siihen, että maksimoimme veneen liu’un alhaisilla tahdeilla, kuitenkin panostaen vedon nopeuteen ja kiihtyvyyteen. Ergotreenit teimme ”normaalia” korkeammilla tahdeilla ja punttiharjoittelu perustui nopeuden ylläpitämiseen.
Ensimmäisten kilpailujen jälkeen olin huolissani, että pojat soutivat liian korkeilla tahdeilla ajankohtaan nähden. Ratkaisuksi muutin veneen välityksiä huomattavasti raskaimmiksi toivoen sen tuovan pakostakin tahdit alas. Tahdit eivät tippuneet nimeksikään, mutta raskaista välityksistä huolimatta pojat pystyivät pitämään vedon nopeana ja he loivat jopa entistä paremman kontrastin vedon ja palautuksen välille. Yleisesti ottaen kilpailu voitetaan keskimmäisen tonnin aikana. Venekunta joka pystyy pitämään parhainta matkavauhtia mahdollisimman taloudellisesti keskimmäisen tonnin aikana, on hyvin vahva loppurutistuksen alkaessa, koska he ovat edelleen fyysisesti ”kunnossa”.
Päätöskilpailua edeltävänä iltana meillä oli ’crew dinner’, missä viimeistelimme taisteluhenkeä ja puhuimme viimeisistä taktiikan muutoksista. Päivällisen jälkeen totesin apuvalmentajalleni, että meidät on todella vaikea voittaa huomenna. Poikien keskittyminen ja taisteluhenki oli niin korkealla, että en ollut vastaavaa nähnyt hetkeen. Ja tiedostaen heidän vahvuudet ja vastustajien heikkoudet, olin erittäin luottavainen tulevan kisan suhteen…
Yhteenvetona kaudesta voin sanoa, että pojat ansaitsivat voiton. Heidän harjoittelunsa oli niin määrätietoista, heidän panostuksensa omaan hyvinvointiin mahdollisti katkeamattoman harjoittelun alusta loppuun. Puoli vuotta harjoittelua yhdeksän 15-17 vuotiaan pojan kanssa ilman yhtään sairauspäivää kertoo totuuden poikien halusta olla paras. Työ palkitsi tekijänsä.
